Ajattelin virkata, apua
Moi moi!
Pinnan alla tapahtuu paljon, vaikka blogissa ei ole ollut pariin viikkoon juuri elämää. Pakerran yhden toistaiseksi vielä salaisen projektin parissa, joka alkaa olla pikkuhiljaa valmis. Ja ei. Mihinkään kilpailuun en ole tällä kertaa osallistumassa.
Mulle kävi eilen hassu juttu. Sain Yleltä yllätyksenä pienen paketin. Olin aivan ällistynyt siitä, ja iloisesti tietenkin. Paketista löytyi arvoituksellinen pieni pahvirasia ja salaperäinen kirjekäärö. Kun avasin rasian, siellä oli ihana #puoli7-ohjelman kahvimuki 😊
Se on niin hieno, että pääsee muistoksi tärkeiden aarteiden joukkoon. En aio ottaa sitä arkikäyttöön ollenkaan. Kirjekääröstä paljastui taas mitä kaunein kiitosviesti, ja täytyy myöntää, että mulla meni muutama roska silmiin, kun sitä luin.
Mitä lämpimin kiitos siis #puoli7 -poppoolle näistä! 💚
Mä olen ajatellut tehdä seuraavaksi jotain mulle aivan tavatonta ja hurjaa. Mä aion kokeilla ruutuvirkkaamista, vaikkei virkkaaminen ole ollenkaan mun juttu. Joka vuosi sitä täytyy kuitenkin kokeilla, että muistaa, miksen sitä tee 😄
Suunnitelmissa on virkata kesäksi kevyt sydän kaulaliina, jonka malli näkyy kuvassa yllä. Siitä saisi aivan ihanan vauvanpeitonkin. Kuvan olen napannut FB:sta jostain ulkomaisesta virkkausryhmästä, jossa se oli ilmaiseksi jaossa.
Langaksi valitsin ihan reilusti halpaa 100 % akryylilankaa paristakin syystä. Se ei kutise ihoa vasten, ja se on kevyt sekä viileä pitää. Kaulaliinaa on mukava käyttää kuumemmillakin ilmoilla.
Iso kysymys kuuluu nyt: Saanko tehtyä tätä koskaan valmiiksi, vai tuleeko siitä ikuisuusprojekti? En osaa vastata tähän kysymykseen yhtään mitään. Täytyy toivoa vaan parasta 😄
Mutta mutta. Ennen virkkaamista aion saattaa loppuun vielä erään vuodenvaihteessa kesken jääneen projektin, lapasboksin 2024. Se jäi villasukkavillityksessä jostain syystä kesken, ja suoraan sanottuna se hävettää. Boksista puuttuu enää yksi lapanen.
Kikkajohanna
Tsemppiä virkkaamiseen, osaat sen kyllä! Jäädään odottelemaan niitä salaisten projektien tuloksia :) Ja olipa ihana että puoli7:n tiimi palkitsi kuitenkin osallistujia noin kivasti. Siitä tulee hyvä mieli!
VastaaPoista