sunnuntai 27. lokakuuta 2024

Ei ihan tavallinen deitti-ilmoitus


Heippa! 

Koska eletään halloweenin aikaa, ajattelin uskaltaa julkaista täällä aiheeseen sopivan, tai sopimattoman, kurpitsa-aiheisen jutun, jolla ei ole mitään tekemistä neulomisen kanssa. Olkaa hyvät ja hauskaa halloweenia!😊


Juttu löytyy Salon Klubitalon blogista täältä:

Ei ihan tavallinen deitti-ilmoitus, Salon Klubitalo






sunnuntai 20. lokakuuta 2024

ASIAA MUN NEULEOHJEISTA

Hei ja ensimmäisenä ihan hitsin hyvää halloweenia! 

Täällä on ollut hiljaista, niin blogissa kuin muuallakin. Olen miettinyt paljon tätä blogia, ja sitä, miten voisin kehittää sitä eteenpäin. Kaikki tekniset jutut kun kehittyvät vauhdilla, ja tietokoneet sekä niiden ohjelmat käyvät koko ajan fiksummiksi. Tekoälykin on saatu äskettäin tavallisten tallaajien käyttöön.

Olen halunnut jo pitkään julkaista täällä blogissa neuleohjeita kätevinä tulostettavina PDF-tiedostoina, ja luulin, ettei sitä pysty tekemään. Murehdin tätä ongelmaa kauan, kunnes mulla pölähti eilen joku outo väläys mieleen, ja päätin etsiä Bloggerin ohjeet esiin. 

Sieltä se sitten löytyi! Selkeät ohjeet (englannin kielellä tosin), miten asia tehdään. Hiki tuli sitä itse opetellessa, mutta lopulta onnistuin ja linkkien pitäisi nyt toimia! JEEEE. Nyt mä pystyn laittamaan tänne ohjeet PDF-tiedostoina niin, että ne on helppo tallentaa ja tulostaa täältä itselle 😊 Ohjeet saa avattua myös kännykällä!

Blogiin tulee nyt täysremontti. 

Aion postata tänne juttuja kuten ennenkin, se ei muutu, mutta neuleohjeiden osalle tulee muutos. Aion käydä nyt koko hemmetin ison neuleohjevarastoni läpi, ja laittaa tänne blogiin ilmaisina ohjeina kaikkein tykätyimpiä ohjeita. Mutta. Siihen liittyy ehto. 

Ohjeilla ei saa neuloa sukkia myyntiin ilman mun lupaa ja toivon, että mun nimi mainitaan julkaisujen yhteydessä. Se on mun mielestä kohtuullista :) 

Hyväntekeväisyyteen tai lahjaksi sukkia SAA neuloa niin paljon kuin sielu sietää! 💚

Mulla tulee olemaan edessä järjettömän iso urakka, ja ohjeiden lataaminen tänne tulee olemaan hidasta, mutta aloitan projektin heti ja keskityn nyt siihen, kun aikaa on. Blogi on käytössä koko täysremontin ajan normaalisti, ja sitä mukaa kun neuleohjeita ilmestyy uusille sivuille, niitä voi käyttää 😊

Jaottelen ohjeet omille sivuilleen seuraavasti: 

  • Sukkaohjeet 
  • Lapasohjeet
  • Säärystimet
  • Ohjeita vasureille ja 
  • Muut ohjeet

Sivut löytyvät yläpalkista. 

Jos kurkkaat nyt säärystimet-sivulle, löytyy sieltä yllärinä jo ensimmäinen ohje! Kurpitsapelto-säärystinten ohje. Näppärimmät neulojat ehtivät neuloa ne vielä itselleen ennen halloweenia. Ohje on kolme vuotta vanha, joten soveltaminen on sallittua 😊

Kaikki blogiin tulevat ohjeet ovat ilmaisia ohjeita, kuten tähänkin asti!

Miltä tämä suunnitelma kuulostaa sinusta? Minusta se kuulostaa hitsin hyvälle, ja toivon, että muutoksista tullaan tykkäämään 😊

Ihanaa lokakuun loppua sulle! 

💚Kikkajohanna




tiistai 13. elokuuta 2024

Punasävyiset jämälankalapaset

 NEULE 22/2024


Heissan! Täällä jyrisi ja paukkui koko viikonlopun, mutta tänään helle on taas hellinyt sitäkin ahkerammin ☀️ Kai se syksy on pikkuhiljaa tulossa. Tänne ei kuulu sen kummempaa, sain pari päivää sitten välityönä nämä jämälankalapaset valmiiksi ja tykkään itse niistä kovasti.

Taidan olla jonkin sortin yllytyshullu, neuloin nämä nimittäin ystävän yllytyksestä 😅 Hän heitti yhtenä päivänä ilmaan ajatuksen, että neulopa punasävyiset jämälankalapaset, ja minähän nappasin siitä kiinni.

Haaste ei ollut helppo, vaikka ajattelin sen sujuvan ensin suit sait sukkelaan käden käänteessä. Värejä oli yllättävän vaikea valita. Mietin pitkään, miten saan yhdisteltyä erilaisia punaisia sävyjä kauniisti yhteen. Kuvioihin tarvittiin tarpeeksi vaaleita ja toisaalta taas tummia sävyjä, että kuvioihin tuli tarpeeksi kontrastia.

No huh. Onneksi satun keräilemään erisävyisiä lankoja, joten löysin huippusalaisesta aarrearkustani peräti 9 erilaista punaisen sävyä. Niitä löytyi vaaleanpunaisesta ja kirkkaan pinkistä tumman luumun sävyyn asti. Päätin käyttää sopivassa suhteessa niitä kaikkia, ja tässä on lopputulos.

Nyt kun näitä lapasia tuntuu kertyvän, olen miettinyt, minne laittaisin ne, ja päätin lahjoittaa kaikki neulomani tumput syksyllä hyväntekeväisyyteen. Lämpimiä lapasia tarvitaan aina ❣️ Paikkakin on jo tiedossa.

Elokuun lapasboksihaasteen lapasia mietin vielä, aiheena on neuloa luontoaiheiset lapaset, ja arvon täällä sitä, teenkö mallin itse vai käytänkö valmista ohjetta. Jos päädyn oman mallin suunnitteluun, teen varmaan kiilapeukalolapaset. Ne istuvat käteen vähän paremmin kuin peruspeukuilla varustetut tumput.

Kikkajohanna





tiistai 6. elokuuta 2024

Lasten Pupumaiset säärystimet

NEULE 12/2024

Heissan! Jaksaa jaksaa jaksaa, nimittäin pakittaa ajassa taaksepäin vielä tämän postauksen verran 😊 Esittelen tänään vimpan neuletyön keväältä, eli Pupumaiset lasten säärystimet. Valitan heti alkuun hitsin huonoja kuvia, kuviot eivät näy niissä kunnolla! Osasyynä tähän tosin on väärä pohjavärin valinta. Säärystimet on neulottu astetta liian tumman harmaalla.

Kun katson neulevuottani taaksepäin, olen tehnyt tänä vuonna selkeästi uuden aluevaltauksen, eli neulonut lapasia ja säärystimiä. Neuloin sukkia lähes tauotta noin 7 vuoden ajan, joten nyt oli aika vaihtaa aihetta, ja intoa riittää taas neulomiseen 😊 Jos oikein muistan, niin ainoat sukat, jotka olen neulonut tänä vuonna ovat pojanpojan Suomisukat.

Lapasten ja säärystinten neulominen on ihanan raikasta vaihtelua sukkiin, ja niitä on hitsin nopsa tehdä. Lapasten lähes ainoat kavennukset ovat kärkikavennukset, ja säärystimissä niitä ei ole senkään vertaa. Kiilapeukalot ovat tietenkin asia erikseen, mutta nekin on helppo tehdä.

Säärystimet onnistuivat muuten, paitsi, että pohjavärin valinnassa menin metsään niin että rytisi. Kuten kuvista varmaan näkee, eivät pupujen päät, eivätkä aaltomaiset kuviot juuri erotu säärystimistä 😶Aiheen näihin säärystimiin nappasin näppärästi suunnittelemistani Pupumaiset lapasista. Ajattelin, että lapset voisivat tykätä niistä. Suunnittelin lapaset alun perin yhteistyössä äitini kanssa, ja tässä alla vielä niiden kuva. 

Näiden värit harmittavat vähän, mutta elämä on. Aina ei voi onnistua. Onneksi maailma on värejä pullollaan, ja säärystimet voi neuloa minkä värisinä haluaa. Juuri nyt työnalla ovat välityönä jämälankalapaset, ja sen jälkeen syvennyn sweetsandsocks elokuun haasteseen 🍃 Elokuun aiheena on neuloa luontoaiheiset lapaset 🍃 Hurja lapasmania siis jatkuu 💚

😊Kikkajohanna 




perjantai 2. elokuuta 2024

Porkkanasäärystimet - Ilmainen ohje

Ohje

Koko Aikuinen, säärystimen korkeus noin 35 cm

Puikot 3 mm tai käsialan mukaan

Langat

Novita Nalle valkoinen (011) noin 50 g

Novita Nalle vihreä, saniainen (347) noin 40 g

Novita Nalle oranssi, vahakas (650) noin 25 g

Langanmenekki yhteensä noin 115 g

Langan juoksevuus 100 g = 260 m

Neuletiheys 26 silmukkaa kirjoneuletta 10 sentillä

👉 Säärystin neulotaan ohjeessa ylhäältä alaspäin.

 

KAAVIO 1

Luo vihreällä langalla 72 silmukkaa neljälle puikolle, eli 18 s aina yhdelle puikolle. Neulo 2 o, 2 n joustinneuletta 16 kerrosta.

Lisää kaavion kerroksella 1 yhteensä 8 silmukkaa, 2 silmukkaa tasaisesti jokaisella puikolla. Silmukoita on yhdellä puikolla nyt 20.

Neulo kerros 2 nurin ilman lisäyksiä.

Vaihda valkoinen lanka ja lisää kaavion kerroksella 3 yhteensä 4 silmukkaa, 1 silmukka tasaisesti jokaisella puikolla. Silmukoita on yhdellä puikolla nyt 21. Aloita kirjoneule 5. kerroksella.


KAAVIO 2

Jatka neulomista kaavion 2 kerrokselta 49.

Kavenna 76. kerroksella yhteensä 8 s, 2 silmukkaa tasaisesti jokaisella puikolla. Silmukoita on yhdellä puikolla nyt 19.

Neulo kerros 77 nurin ilman kavennuksia.

Kavenna 78. kerroksella yhteensä 8 s, 2 silmukkaa tasaisesti jokaisella puikolla. Silmukoita on yhdellä puikoilla nyt 17.

Kavenna 79. kerroksella vielä yhteensä 4 s, 1 silmukka tasaisesti jokaisella puikolla. Silmukoita on yhdellä puikolla nyt 16. Neulo 2 o, 2 n joustinneuletta yhteensä 20 kerrosta.

Päättele säärystimen alareuna löysästi. Neulo toinen säärystin samoin.



Neulomisen iloa! 😊




Ei ihan tavallinen deitti-ilmoitus

Heippa!  Koska eletään halloweenin aikaa, ajattelin uskaltaa julkaista täällä aiheeseen sopivan, tai sopimattoman, kurpitsa-aiheisen jutun, ...