Hiiri Piiperoiset sukkaohje

 

Well hellou hellou 😊 Löysin arkistoista tämmöisten Hiiri Piiperoisten sukkien kuvat. Olen tehnyt nämä peräti 8 vuotta sitten, enkä muistanut, että olen joskus tehnyt ne. Vanhuus ei tule yksin 😄 

No. Laitoin kuvan Facebookin nauleryhmään ja kirjoitin, ettei ohjetta enää ole. Sitten joku löysi sen mun vanhasta blogista 😍 ja lisäsin sinne linkin ohjeeseen 😊

Laitan linkin ohjeeseen myös tänne, koska onhan nämä tosi söpöt 😍

Neuleohje Hiiri Piiperoiset sukkiin löytyy täältä.

Nämä sukat ovat saaneet innoituksen junasukista, mikä näkyy sukkien varsissa. Tykkään itse sukista kovasti 🥰 Neulomisen iloa ja kivaa halloweenia! 🥰

Kikkajohanna 

Millainen neulootikko olen?

Autofiktiota.

Kuten useimpien neulootikkojen, alkoi minunkin tarinani aikoinaan sanoilla: olipa kerran. Olinpa kerran minä, ihan tavallinen naapurin tyttö, joka rakasti lankoja ja käsitöitä niin, että sairastui neuloosiin.

Neuloosi ei ole tietenkään oikea sairaus, vaan kuvaa lähes pakonomaisesti neulomiseen haksahtanutta ihmistä, joka neuloo tilanteessa kuin tilanteessa ja on ylenpalttisen kiinnostunut kaikesta siihen liittyvästä. Sellainen minäkin olin, eikä siinä kaikki, olen myös lankahamsteri, mutta siitä lisää sitten toisen kerran.

Jos palaan neuloosiin, niin pahinta siinä ovat ehkä uudet ideat. Minusta uuden sukkamallin suunnittelun voi aloittaa ihan hyvin keskellä yötä, kun sellainen inspiraatio iskee tai vaikka kauppareissulla. Ja jos olen sattumalta kaupassa, täytyy uuteen projektiin ostaa tietysti langat, koska värit, joita tarvitsen, ovat harmillisesti loppuneet loputtomasta lankavarastostani. Niin ainakin muistan.

Myös salaperäiset ympäri asuntoa ripotellut pussukat paljastavat minut, toivottoman addiktin, vaikka väittäisin muuta. Kutsun näitä rakkaita nyssäköitä projektipussukoiksi ja ne kätkevät sisälleen tuiki tärkeitä suunnitteilla olevia, työnalla olevia tai huilaamassa olevia neuleprojekteja lankoineen ja ohjeineen.

Olen laskenut myös jokaisen lankakerän tarkkaan gramman tarkkuudella ja vaalin lankavarastoa suurella rakkaudella. Auta armias, jos joku uskaltaa tulla minun ja lankojeni väliin. Entä ne langanjämät, joita kertyy väkisinkin korin pohjalle valmistuneista neuletöistä? Niiden käyttäminen loppuun on kunnia-asiani.

Niissä on jotain tosi kiehtovaa. En hävitä jämiä, vaan neulon ne viimeistä langanpätkää myöten jämälankasukiksi tai torkkupeitoiksi. En hävitä myöskään kesken jääneitä neuleita, vaan puran ne huolellisesti, otan purkulangat tarkasti talteen uutta käyttöä varten ja suoristan langat höyryttämällä ne vesikattilan päällä. Sellainen on neulootikko, eli minä.

Kikkajohanna

Villasukka horror story: neulootikon kauhun hetket

Fiktiota...vai onko sittenkään?  👀

💩 sisältää kirosanoja! 💩

Oli sateinen ja viimainen yö. Ulkona satoi, tuuli riepotteli ulvoen koivun oksia ja asfaltti kiilteli, katuvalojen kalmankalpeiden säteiden osuessa siihen. Olin juuri nukahtanut, kun kaapista alkoi kuulua outoa muminaa. Vedin peittoa ympärilleni ja sydämeni alkoi hakata. Pum pum ❤❤. Pumputi pum ❤.

Äkkiä komeron ovi narahti ja jotain tömähti lattialle. Sitten toisen kerran. Ja kolmannella kerralla kilahti. Puristin silmät kiinni, enkä uskaltanut katsoa mitä siellä oli. Sitten lattialta alkoi kuulua hiljaista tömähtelyä: tömps, tömps, tömps. Tömps, tömps, tömps. Tulin uteliaaksi ja avasin silmät varovasti raolleen.

Siellä hyppeli sukka. Yksinäinen keskeneräinen villasukka, jolla ei ollut kantapäätä. Sen perässä raahautui pitkä langanpätkä. ”P**kele”, se mumisi mennessään, ”on tämä sitten hankalaa ilman kantapäätä." Sitten se mulkaisi kiukkuisesti sänkyyni päin.

Meni hetki ja alkoi kuulua laahaavaa ääntä. Kun katsoin lattialle, hyppäsin ylös ja kirkaisin. Keskeneräinen villapaita laahautui pitkin lattiaa olohuoneeseen päin. Siltä puuttui toinen hiha ja sekin mumisi kiukkuisesti mennessään: ”P**kele.”, se sanoi, ” On tämä vähän hankalaa. Minulla ei ole toista hihaa.”

Katsoin epäuskoisena tätä paria. Toinen kinkkasi ilman kantapäätä ja toinen raahautui pitkin lattiaa. Hieraisin silmiä. Tämä ei voi olla totta. Villapaidan perässä hyppeli vielä viisi sukkapuikkoa, jotka hihkuivat neuleille: ”Tietäisittepä vaan mitä me joudutaan kestämään. Teitä.”

Sukka hyppeli hiljalleen eteenpäin, onneton villapaita raahautui lattialla ja sukkapuikot pomppivat perässä. He olivat ajautuneet ilmiriitaan. Sukkapuikot halusivat tehdä neuleet valmiiksi, mutta ei, ehei, sopiko se neuleille, ei tietenkään! 💩

Hieraisin silmiä ja huomasin heränneeni painajaiseen. Nousin ylös ja otin keskeneräiset neuleet esiin. Nämä täytyy tehdä valmiiksi, ajattelin. Kun kävin UFOja läpi, huomasin, että sieltä puuttui kaksi neuletta. Yksi villasukka ja villapaidan tekele. Äkkiä olohuoneesta kuului tömps. Nielaisin ja hiivin varovasti ovelle.

 Kikkajohanna

P.S. Näitä kuvia ei ole tehty tekoälyllä. 

Mikä hiton Flow?

No sanopa se! Yritän tänään selittää vähän tätä ilmiötä ja sanon heti alkuun, etten ole tässä asiassa mikään flow-ekspertti, kerron vain omista kokemuksistani. Aloitetaan flow’n määritelmällä, mikä se oikein on.

Kysyin Copilotilta asiaa ja sain alla olevan vastauksen:

”Kansantajuisesti ilmaistuna flow tarkoittaa tilaa, jossa olet uppoutunut tekemiseesi niin, että työ tai tekeminen sujuu lähes itsestään ja ajan kulumista ei huomaa. Flow ei tule yleensä ennen tekemistä, vaan sen aikana.”

Kysyin jatkokysymyksen, miltä flow sitten tuntuu, ja sain seuraavan vastauksen:

”Tyypillisiä merkkejä ovat, että ajantaju katoaa, keskittyminen on vaivatonta, tekeminen tuntuu palkitsevalta, et ajattele jatkuvasti muuta ja työ etenee yllättävän hyvin.”

Minusta nämä määritelmät kertovat aika hyvin sen, mitä flow on, mitä se tarkoittaa ja minusta oli ok kysyä tätä nyt tekoälyltä. Olen pohtinut pitkään omassa elämässäni sitä, mikä on saanut minut neulomaan vuosikausia ilman, että olen kyllästynyt siihen.

Kun mietin asiaa taas tänään, mieleen tuli terapeutin kerran esittämä kysymys. Hän kysyi, olenko koskaan kuullut flow’sta? En ollut en, enkä tiennyt mikä se on. Niin rupesin tänään tutkimaan asiaa ja löysin sen verran tietoa, että ymmärrän terapeutin kysymyksen paremmin.

Kysymys osui ja upposi. Uskon pääseväni neuloosissa ja joskus kirjoittaessa tähän flow-tilaan ja se on niin palkitsevaa, että olen siihen auttamattomasti koukussa. Kaipaan flow'n tuomaa tunnetta lisää, koska siitä tulee hyvä olo ja se vie ahdistusta sekä ikäviä ajatuksia pois.

Kun keskityn johonkin muuhun, en murehdi arkisia asioita niin paljon ja kirjoneuleita neuloessa minulla ei ole vara ajatellakaan muuta, tai kuviot menevät nopeasti päin prinkkalaa. Minua kannustaa se, kun neuletyö on sopivan haasteellinen ja vastaa taitojeni määrää.

 

Mietin joskus psyykkisen sairauteni osuutta flow-jaksoissa, sillä hypomanian riski on minun kohdallani aina olemassa. En ole todellakaan asiantuntija, mutta  mietin, olisiko hypomanian ja flow'n ero siinä, että flow tulee vasta tekemisen aikana ja se jotenkin rauhoittaa, kun taas hypomaniassa olet kiihtyneessä tilassa jo ennen kuin aloitat, if you know what I mean?

Kikkajohanna

Villasukkaviikkokatsaus 6: villasukkaviikkokatsauksen peruminen peruttu

 Sunnun-nunnun-tai. 

No niin! Vihdoinkin villasukkaviikkokatsaus, jossa kirjoitan neulomisesta ja villatöppösistä. Rapsan nimen muuttaminen on siis peruttu ja tämä tarkoittaa toistakin isoa juttua, nimittäin sitä, että mun neulejumi on mennyt ohi! Jeeeee!

Aurinko kutittelee parhaillaan nenänpäätä verhojen raosta. Varasin koko päivän neulomiselle, koska sunnuntait on kuin luotuja juuri siihen. Neulomiselle. Minulla on työnalla vauvansukat ystävälle numero kaksi. Jarin junasukat sain valmiiksi eilen. 

On viikon ensimmäinen päivä eli maanantai. Laitoin Instagramiin nopsaan kirjoitetun ohjeen vauvan sydänsukkiin ja tein siihen, sekä vauvan sydäntumppuihin tulostettavat versiot lasten neuleet -sivulle 😊 Tässä linkki sinne:

Ohjeet vauvan sukkiin ja tumppuihin löytyy täältä

Auts! Nyt en muista mitä tein tiistaina. Jotenkin minulla on sellainen mielikuva, että viimeistelin ystävän numero kaksi vauvansukat sekä tumput ja laitoin ne odottelemaan torstain Luovan kirjoittamisen ryhmää.

On muuten jännä juttu, että kaikki tuntuvat tekevän lähipiirissä vain poikia. Minullakin on kohta viisi lastenlasta ja he kaikki ovat, yllätys yllätys, poikia 😍 Olen naureskellut tuttaville, että minulla on täällä kohta Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero, eli 7 veljestä. Toistaiseksi yhdenkään pojan nimi ei ole mikään näistä 😄

Domino- ja Dorispäivä, eli keksiviikko. Jaoin Luovan kirjoittamisen WhatsApp-ryhmässä jutun: "Potentiaalisen poikaystäväehdokkaan erikoinen ehdotus", ja se sai niin kivaa palautetta, että päätin uskaltaa julkaista sen blogissa. 

Jostain syystä sen julkaisu jännitti ja minulle iski ihan hirvittävä alemmuuskompleksi, että voiko tuollaista soopaa laittaa blogiin. Lopputulema oli se, että ihmiset tykkäsivät siitä aivan hitosti, ja onhan se hauska juttu, kun sen ajatuksella lukee 😊

Torstai ja kirjoittamisen sietämätön keveys. Olin tänään Luovan kirjoittamisen ryhmässä ihan paikan päällä tavallisen etäilyn sijaan. Jalka ärsyyntyi siitä niin, että tulin tosi kipeäksi, vaikka minulla on kyynärsauva käytössä. En jaksanut siksi keskittyä neulejuttuihin koko iltana. Neulesaldo jäi siis plus miinus nollaan. 

Perjantai. Aloittelin tänään salaista tumppuprojektia, joka paljastuu sitten joulukuussa, en kerro siitä nyt enempää. Sen kaavio onnistui ainakin kivasti ja tumpuista tulee varmasti nätit. 

Rupesin tekemään illalla Mediakorttia. Mietiskelin, että jos laittaisi joskus kortin eteenpäin eli hakisi jotain yhteistyötä. Se on eräänlainen ansioluettelo someyhteistöitä hakiessa. Sen paremmin en osaa sitä nyt selittää. Alla oleva kuva liittyy läheisesti asiaan 😉

Se on lördag ja eikä mulla ole lauantaimakkaraa. Tämä päivä on menty huppukuurussa eli jonkinlaisen usvan peitossa. En oikein tiedä, mihin olen aikani kuluttanut. Yhden tumpun olen neulonut peukkua vaille valmiiksi ja pyörinyt päämäärättömästi somessa saamatta mitään merkittävää aikaan. Niin, sitä mediakorttia olen tehnyt eteenpäin. Joskus näinkin. Kuullaan rapsan merkeissä taas viikon päästä 😊 

Kikkajohanna

Puhutko sujuvaa neuloosia?

 

Kaikilla aloilla on omaa ammattisanastoa, joka ei heti avaudu ulkopuolisille. Niin myös neulemaailmassa. Kun esim. aikakausilehdessä puhutaan taitosta, tarkoittaa se lehden sivujen sommittelua sekä viimeistelyä painettavaan tai verkossa julkaistavaan muotoon.

Niin on myös varmasti neulojien kesken. Neulomattomia ihmisiä voivat ihmetyttää meille neulojille tutut käsitteet kuten vahvistettu kantapää tai nauhakavennukset.

”Siis mikä vahvistettu kantapää? Neulotaanko se kaksinkertaisella langalla vai miten? Entä nauhakavennukset, mikä ihmeen nauha, en ymmärrä!", Saattaa neulomista opetteleva aloittelija ajatella tuskastuneena.

Paljon on kyselty myös sitä, mitä ssk tarkoittaa ja miten sen neulotaan. Vastaus siihen on, että se on lyhenne yhdestä tavasta kaventaa neuletta eli neuloa 2 silmukkaa yhteen. Lyhenne kuuluu näin: slip, slip, knit ja vapaasti suomennettuna sen kuuluu näin: siirrä, siirrä, kudo.

Itse kirjoitan sen ohjeeseen näin: Nosta 2 s yksitellen oikealle puikolle kuin neuloisit ne oikein. Siirrä ne takaisin vasemmalle puikolle kiertämättä niitä ja neulo oikein yhteen takareunoista.

Neuleohjeissa on usein kerrottu, miten ssk neulotaan, kuten itsekin teen, mutta silmukan neulominen taka- tai etukautta voi hämmentää. Miten hemmetissä sekin tehdään? Mietin sitä välillä itsekin, vaikka olen neulonut 35 vuotta.

Onneksi meillä on YouTube. Sieltä löytyy videoita, joissa näytetään kädestä pitäen, miten tällaiset silmukat ja muut jutut neulotaan. Suosittelen siis kurkkaamaan sinne.

Eli. Jos harmittelet sitä, ettet ymmärrä kaikkia neuleohjeita, älä murehdi, emme me muutkaan aina ymmärrä tätä monimutkaista salakieltä, mutta onneksi siihen on saatavilla apua, toisilta neulojilta, googgelista tai vaikka sieltä YouTubesta 😊

 

Kikkajohanna

Kerrankin oikeassa

On olemassa yksi puheenaihe jokakeväisen koirankakkakeskustelun lisäksi, joka herättää keskustelua tasan kaksi kertaa vuodessa. Puhun nyt kellojen siirtelystä. Toiset ovat tämän kellojen siirtelyn puolella, toiset vastaan ja kolmansille on yksi ja hailee, miten se kello tikittää.

Kuulun itse näihin kolmansiin henkilöihin. Tunti sinne tai tunti tänne, en juurikaan kiinnitä huomiota kuin siihen, että syksyllä on aamuisin pimeämpää, kun nousen ylös. Minun täytyy tunnustaa, että minulla on keittiössä kello, joka on näyttänyt samaa aikaa jo parin vuoden ajan. Se on aina 15.46 - tasan.

En ole jaksanut vaihtaa kelloon pattereita enkä siirrellä sen viisareita, ja tämä on varmasti laiskuuden huippu. Myönnän, että asia ärsyttää välillä, mutta toisaalta se on herättänyt myös paljon huvittunutta keskustelua ystäväpiirissä.

Kun luokseni on tullut ystäviä, niin jossain vaiheessa kahvipöydässä on huomio kiinnittynyt ikiaikaa näyttävään kellooni. Vieraat ovat kysyneet, että paljonkos se kello oikein on.

”Ai. Se on jo 15.46, täytyypä tästä lähteä”, sanoo vieras.

Joskus, vieraasta riippuen, minulla on suuri kiusaus olla korjaamatta asiaa ja antaa vieraan luulla, että kello on jo tosiaan 15.46 ja antaa hänen lähteä kotiin. Se olisi kätevä tapa päästä vieraasta nopeasti eroon. En ole kuitenkaan raaskinut tehdä niin, vaan kertonut totuuden.

Oli niin tai näin, asia on herättänyt paljon hyväntuulisuutta, ja ihmettelyä. Onpa joku ystävä tarjoutunut vaihtamaan kelloon patteritkin, mutta olen aina kieltäytynyt siitä. Olisihan se noloa, jos vieraat vaihtaisivat kelloonkin patterit.

Mutta hoi! Ei tämä kello aina ole väärässä! Se on kaksi kertaa vuorokaudessa oikeassa ajassa, tasan kello 15.46 ja klo 03.46. Riippuu ihan siitä,  kumpaan aikaan kelloon katsoo.

Nyt olen saanut vaihdettua kelloon patterit ja se näyttää oikeaa aikaa. Luulen, että seuraava keskustelu kahvipöydässä onkin se, kuinka kelloni voi olla kerrankin oikeassa.

Kikkajohanna

Tämä juttu on julkaistu myös Salon Klubitalon blogissa.

Annetaan lapsille joulu osa 2

Tätä postausta ei pitänyt koskaan tehdä. En tiennyt, että tulen saamaan ystävältä sukkia ja tumppuja Anna tukesi ry:lle lahjoitettavaksi. Nyt tiedän ja minusta se on aivan ihanaa! 

Ajatus siitä, että joku lapsi saa tällä rahalla tänä jouluna joululahjan, lämmittää kovasti sydäntä 💝 Nämä neuleet lahjoitetaan suoraan Anna tukesi ry:lle ja niiden mahdollinen tuotto käytetään lyhentämättömänä vähänvaraisten lasten joululahjoihin.

Laitan tähän kuvia muutamista asusteista, koska minusta ne ansaitsevat tulla nähtäviksi, niin kauniita ne ovat! Niiden tekemiseen on käytetty paljon aikaa, rakkautta, mielikuvitusta ja luovuutta 😍

Tykkään näistä vihreistä lapasista kovasti. Olen nähnyt tuon ohjeen jossain netissä, mutta en muista nyt missä. Langat taitavat olla 7 Veikkaa.

Nämä viininpunaiset tumput ovat myös tosi kauniit. Tykkään tumppujen varsista ja pitsimäisistä kuvioista. Myös viininpunaisen ja vaaleanpunaisen värin yhdistelmä todellakin toimii.

Nämä ruutuja ja raitoja täynnä olevat sukat syntyivät kuulemma lennossa sitä mukaa, kun ne valmistuivat. Minusta näissä on kauniin selkeät kuviot ja sininen väri, josta en yleensä pidä, näyttää kivalta. 

Kukapa nyt ei tykkäisi mökkisukista? Nämä vaaleansiniset möksäsukat on neulottu 7 Veikasta ja ovat taatusti tosi lämpimät. Kun silittelin niitä, lämpö suorastaan huokui niistä ja houkutteli vetämään sukat jalkaan.

Tämä pilkullinen raitasukkamalli on oikea klassikko. Se on Novitan ohje ja tosi suosittu sellainen. Olen tainnut itsekin neuloa joskus tällaiset.

No mutta, ketkäs ne täällä on? Minulle tuttuakin tutummat jämälankasukat. Näiden jämälankasyöppöjen nimenä on "Nopsat kotisukat" ja ne ovat yhdet lempparit omista sukkamalleistani. Ohje sukkiin löytyy täältä blogista.

Jos kaipaa sukkiin maanläheisiä värejä, niin näistä sukista niitä löytyy. Tykkään näiden sukkien hillityn syksyisistä kuvioista sekä sävyistä ja mallikin näyttää somesta tutulta, en vain tiedä sen nimeä. Taitaa olla joku maakuntasukkamalli?

No mutta! Tässä toinen allekirjoittaneen suunnittelema asuste eli tumput. Niiden nimenä on Lakkalapaset, jos en väärin muista ja ohje löytyy täältä blogista. 

Nämä ruutusukat ovat aivan ihanat. Olen vieraantunut lasten jalkojen pituuksista, joten en osaa sanoa minkä ikäiselle lapselle nämä koon 27 sukat ovat sopivat, mutta joku saa näistä taatusti  hyvät sukat.

Taas jotain tuttua. Tässä  joskus suunnittelemani leppäkerttusukat. Virallista nimeä en muista enkä sitä, olenko jakanut ohjetta koskaan missään. Tämä väriversio on minusta nätti, vaikka itse niin sanonkin.

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, näytän kuvan näistä tosi paksuista, kauniin värisistä ja lämpimistä pintaneulesukista. Tämä purppuran värinen lanka on aivan superihanan värinen.

Kikkajohanna

Potentiaalisen poikaystäväehdokkaan erikoinen ehdotus

Autofiktiota.

On lokakuun loppupuoli ja helteillä hellinyt kesä on vain mielessä häilyvä muisto. Istun olohuoneessa ja silmukat liukuvat nopeasti puikolta seuraavalle. Työn alla ovat uudet sukat. Sellaiset tuiki tavalliset perussukat, joihin neulon leveitä ja värikkäitä raitoja, kuten punaista, pinkkiä, vihreää, oranssia, turkoosia ja keltaista. 

Poikaystäväehdokkaani niitä pyysi, kun olin toissa päivänä hänen kanssaan treffeillä. Kyllä. Kävin kahvilla miehen kanssa, enkä edes karannut WC:stä pikkuikkunan kautta, kuten elokuvissa. Salainen päiväkahviseura tuo elämääni mukavaa vatsassa tuntuvaa kutkutusta, vaikka mitään suhdetta ei syntyisikään. 

Millainen tämä herra sitten oli? Sellainen vaalea, siniharmaasilmäinen, hoikka ja harvasanainen. Kun tyyppi kuuli, että neulon sukkia, hänen silmänsä kirkastuivat kuin sateen jälkeinen taivas, hän nojautui äkkiä kiinnostuneena puoleeni ja murisi matalalla viskibassollaan:

”Neuloisitko sä mullekin sukat? Sellaset raidalliset olis kivat.”

Minua komistuksen sukkatoive huvitti, sillä tämä ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun minulta pyydettiin treffeillä jotain tällaista. Se oli tärskyilläni enemmän sääntö kuin poikkeus. Kun mietin  sukkapyyntöä, tajusin jutun koomisuuden.

Jokainen kynnelle kykenevä mieskandi, jonka kanssa olen käynyt kahvilla, on pyytänyt sukkia ja olen neulonut ne, jos tyypissä on ollut edes hitunen materiaalia poikaystäväksi. Osaankin nykyään odottaa tärskyillä kysymystä ja ajattelen sen kuullessani, että voi ei, taasko?

Missä sitten tutustuin tähän kandidaattiin? Somessapa tietenkin ja tarkemmin sanottuna Facebookin Yksinäiset sinkut-ryhmässä. Siinä porukassa vallitsivat villin lännen lait ja meno oli niin hurjaa, että totesin "No thanks!" ja erosin sieltä seuraavana päivänä.

Tämä sinnikäs poikaystäväehdokas ehti tarttua siinä ajassa jotenkin matkaan. Hän ruinasi peräti kolme viikkoa päästäkseen kanssani kahville. Suostuin lopulta, koska mies vaikutti ihan fiksulta, mutta niinhän ne kaikki aina aluksi vaikuttavat.

Nyt deittikaverin sielu on kuopattu takapihalle. En aio tavata hyypiötä enää koskaan, saati sitten mennä hänen kanssaan kahville. Syynä tähän on se, että hän iski tavatessamme kimppuun takavasemmalta ja kyseli, lähtisinkö hänen kanssaan hotelliin vehtailemaan.

Kun suuni loksahti auki ällistyksestä, hän lisäsi, että haluaisi tavata viikonloppuisin luonani samoissa merkeissä ja että hänen vaimonsakin hyväksyy asian. Olisimme ystäviä kaikilla herkuilla. Hänellä oli kuulemma vaimokkeen kanssa avoin suhde. Avoinpa hyvinkin. Vastasin hänelle hölmistyneenä:

"Vai että ihan vehtailemaan viinin kera ja vaimokin vielä hyväksyy asian? Wau. Kuules setä. Tehdäänpä nyt niin, että herra menee sinne hotelliin vehtailemaan kenen kanssa haluaa ja minä menen kotiin." 

Sitten nousin ylös ja poistuin paikalta.

💖Kikkajohanna

Junasukkaa pukkaa vaikkakin viiveellä

 

Heipsulivei! Jarin junasukat on tehty. Vihdoinkin. Minulla on näköjään jonkin sortin neulejumi, koska näiden pikkusukkien valmistumiseen meni melkein kaksi viikkoa! Ajattele! Melkein k a k s i viikkoa. Huh huh. Normisti tekisin tällaisen parin hyvässä lykyssä yhden päivän aikana 😊

Olen huomannut olevani sitä sorttia, joka pysyy keskittymään vaan yhteen asiaan kerralla eli, jos kirjoittelen juttuja, teen vaan sitä ja jos neulon, teen vaan sitä. Uppoudun niin täysin siihen, mitä teen, etten pysty hyppäämään noin vaan asiasta toiseen. Minun täytyy ravistella itseni usein takaisin tähän todellisuuteen jommasta kummasta ja pitää tekemisten välillä pitkä tauko. 

Olen pahoillani muuten näistä huonoista kuvista. Jostain syystä kännykkäkamerani vääristää vihreän värin, kun sitä yrittää kuvata. En tiedä mistä se johtuu. Olen huomannut, että tämä koskee nimenomaan vihreää väriä, muissa sävyissä ei ole juurikaan tällaisia hankaluuksia. Onko joku muu huomannut omissa kuvissaan saman asian?

Nämä sukat menevät Jarille, hänestä tuli äskettäin isoisä, onnea siitä! 🌹🌹🌹 Junasukat ovat junasukat ja kaikki tuntevat niiden tarinan 😍 Ne on hyvät sukat ja niitä oli kiva neuloa, vaikka tuo tumma vihreä häiritsi aluksi vähän silmää. Nyt kun sukat ovat valmiit, ne näyttävät tosi tyylikkäiltä.  Toivottavasti myös Jari tykkää 😊

Kikkajohanna

P.S. Tässä yhden todellisen taitajan upeat junasukat. Eikö olekin aivan älyttömän nätit! Väriä vauvoille 😍

Villasukkaviikkokatsaus 5: tavattoman tympeä viikko

Heipsansaa! On taas sunnuntai ja viikkorapsan aika. Harkitsen rapsan nimen muuttamista, koska en puhu tälläkään viikolla villasukista. Kirjoitin koko sunnuntain tukka putkella uusia juttuja blogiin. Minulla oli tosi hyvä flow ja ajatukset virtasivat kerrankin verkkaisesti käsien kautta paperille.

Uusia postauksia on siis tulossa ja kiinnostuin niistä ihan itsekin, kun sain jutut valmiiksi 😄 Tavallisesti pidän juttujani tosi hölmöinä. Aiheet pyörivät siinä, mistä tiedän edes hippusen, eli kirjoitan mielenterveydestä ja neulomisesta.

Maanantai. Maanantai. Maanantai. Viikon alku ja juuri. Päivä valkeni harmaana, jatkui yhtä harmaana ja välillä taisi tipahdella vettä. Kävin lääkärissä (taas) ja siihenpä se päivä tuhraantui. Neulerintamalla ei tapahtunut senkään vertaa. 

Tiistai.

Mietin juuri, että onpa kummallinen viikko, kun minulle ei ole tapahtunut mitään outoa, mutta johan jysähti kuin Piippolan vaarin pakoputkessa! Poistin äsken Ravelry-tilini, yhtä nopsaan kuin sen teinkin! Kyllä. Ihan tuosta noin vaan, sen kummemmin asiaa pureksimatta.

Oli minulta suoranaista tyhmyyttä tehdä sinne tili, koska en yksinkertaisesti ymmärtänyt ja osannut käyttää sitä ja lopulta koko rävellys alkoi ahdistaa. Niin hankkiuduin siitä eroon ja nyt on taas hyvä olla 😊

Keksiviikko eli piparkakkupäivä. Piti tarkistaa ihan kalenterista mitä tein tänään ja sen mukaan kinkkasin terveysasemalle (taas) ja kävin röntgenissä. Sitten ystävä soitti ja kysyi, kelpaisiko minulle päiväkahviseura itseleivotun mustikkapiirakan kanssa. No tottahan toki kelpasi. Oli tosi kiva tavata pitkästä aikaa 😊

Sitten se tuli, hernari- ja pannaripäivä eli torstai ja arvaa huviksesi mitä mä harkitsin? No. Ootahan ni mie murjasen: Rupesin tässä tuotanoinaan miettimään, että mitä jos mä siirtäisin tämän blogin pitämisen WordPressiin eli kokonaan toiselle blogialustalle!

Ei ehtinyt Ravelry kylmetä kammiossaan, kun aloin pohtia asiaa ja minulla ei ole minkäänlaista järkevää selitystä sille, miksi se pitäisi tehdä. Ei niin minkäänlaista. Kärsin ilmeisesti tylsistymisestä ja kaipasin elämääni sutinaa. Johan tässä on vedetty hiljaiseloa kokonaiset kaksi päivää 😄

Voi perjantai sentään. Täytyy sanoa nyt jo kolmannen kerran (?), että tämä on ollut kyllä harvinaisen nihkeä viikko. En ole tehnyt mitään järkevää, vai pitäisikö sanoa, etten ole keksinyt mitään pöljää, josta olisin joutunut kiipeliin. Kauniit ja Rohkeat osastollakaan ei ole tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista. Mutta. Tarvitseeko sitä olla koko ajan jotain meneillään, eikö rauhallisempikin meno riittäisi?

Lördag. Kävin tänään ylläri ylläri, kampaajalla ja leikkautin polkkatukan. Vähän nolotti mennä sinne, koska en ole kuluttanut kampaamon penkkiä kahteen vuoteen, vaan antanut kuontalon kasvaa. Kaksihaaraisten määrä oli varmasti valtava. No. Nyt se on tehty ja tukka on hyvin taas hetken aikaa.

Neule-elämä kumisee tyhjyyttä. Olen saanut neulottua yhden ainokaisen junasukan valmiiksi koko viikon aikana ja piirreltyä yhden lapasmallin. Siinäpä se sitten olikin. Mutta. Kuullaan taas rapsan merkeissä viikon päästä! 😊

 

Kikkajohanna