Lupasin neuloa ystävälleni Jarille junasukat. En tietenkään hänelle itselleen vaan lahjaksi uudelle perheenjäsenelle. Tilasin sitä varten Dropsin Baby merinoa. Käytän sitä nykyään aina vauvaneuleissa, koska se on pehmeää ja lämmintä.
Tilasin tällä kertaa ruskeaa, vaaleanruskeaa, valkoista, vaaleanvihreää ja tummanvihreää, kerän jokaista. Jos oikein laskin niin langasta löytyy yhteensä 63 eri sävyä ja sehän on nannaa meikäläisen korville. Lankaa tuli ostettua reilusti, mutta vauvalankoja tarvitsee aina, varsinkin kun omaankin perheeseen on tulossa lisää pikku ihmisiä 😍
Petyin vähän tummanvihreään lankaan. Se näytti kuvassa paljon vaaleammalta ja nyt kun katson sitä luonnonvalossa, on se lähes musta. Se olisi saanut olla inan verran vaaleampaa, mutta näillä mennään, vaikka vähän harmittaakin.
Kun Jari pyysi vauvalle sukkia, ehdotin tällä kertaa junasukkia. Niiden ohje löytyy Marttojen sivuilta täältä. Sukkien varret ovat sopivan pitkät niin, että sukat pysyvät jaloissa ja ne ovat muutenkin nätit.
Päätin lisätä sukkiin vähän väriä ja neuloin nurjat raidat vaaleanvihreällä ja valkoisella. Sain näin hiukan häivytettyä tummanvihreää sävyä ja minusta sukan alku näyttää varsin söpölle. Vaikka ainahan nuo vauvaneuleet ovat söpöjä, kun ne ovat niiiiiiin lutusen pieniä.
Kikkajohanna



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti