Katastrofi kirjakaupassa

 Autofiktiota.

Istun parhaillaan leppoisasti pienen kaksioni keittiössä ja kirjoitan, koska lupasin eilen hövelisti niin ja ostan itselleni siitä kiitokseksi neulekirjan. Kävin kuolaamassa neulekirjaa viime viikolla kirjakaupassa ja sain kannoilleni jostain syystä rotevan vartijan. Hän seurasi minua kaupassa ja tuijotti hyllyjen välistä tavallista tuimemmin, mitä teen. Siltä se ainakin tuntui. 

Aloin epäillä itseäni ja mietin hämmentyneenä, että mitä jos olenkin taskuvaras, mutta en tiedä siitä vain itse? Jospa olenkin noukkinut laukkuni pohjalle jotain kiellettyä ja yritän salakuljettaa sen nyt kirjakaupasta ulos? Kenties uuden kuulakärkikynän tai sydäntarrapaketin, ne kun ovat niin nättejä. Mistä sen tietää?

Ajattelin, että asia selviää vain yhdellä tavalla. Niin astelin rohkeasti kassalle silmiä muljautteleva vartija perässäni, avasin kassini reippaasti kassaneidin tarkastettavaksi ja sanoin: ”Tässä, jos haluat vilkaista.” Sitten hymyilin ystävällisesti. ”Juu kiitos”, sanoi myyjä ja hymyili takaisin. 

Ennen kuin myyjä kurkisti kassiin, vilkaisin sinne varmuuden vuoksi sivusilmällä ja nielaisin. Olin täysin vakuuttunut, että jään kiinni näpistyksestä. Arvaa huokasinko, kun kassista ei löytynyt lopulta kulunutta lompakkoa ja avattua karkkipussia kummempaa? Kyllä vaan. Elämäänsä ilmiselvästi kyllästynyt vartija näytti sen sijaan pettyneeltä ja lähti lampsimaan laiskasti seuraavan epäillyn perään. 

Koska mahdollinen varkaus vaivasi minua edelleen, mietin, että voi hemmetti. Mitä jos laukussa on sittenkin jotain ylimääräistä ja minun pitää mennä kaupan ovella olevan hälytysportin läpi. Mitä jos se alkaa hälyttää kovaäänisesti, kun astun sen ohi, se on nimittäin mahdollista? 

Virkaintoinen vartija nappaa minut kiinni, kiikuttaa tunkkaiseen takahuoneeseen ja tarkistaa kaikki kassit sekä pussit. Siinä sitä sitten ollaan. Törpön vartijan käsipuolessa. Saan ikuisen porttikiellon kauppaan, viidensadan euron sakot ja lopuksi vartija liimaa kasvokuvani pikaliimalla kaupan ikkunaan varoittavaksi esimerkiksi. Niin siinä varmasti käy. 

Kun kävelin lopulta varovasti portin luokse ja astuin epävarmasti sen läpi, se ei inahtanutkaan ja selvisin kaupasta ehjin nahoin ulos. Huokasin pitkään ja syvään. Mikä parasta, kuvani ei päätynyt kirjakaupan hälytysportin pieleen.

Kikkajohanna

Se on juhlan paikka

 Tänään se täyttyi, 10 000 seuraajan haamuraja meni rikki 😮 

Kiitos, kiitos ja kiitos 10 000 x siitä!

Matka nollasta tähän pisteeseen on ollut värikäs ja siinä on ollut monta mutkaa, mutta tässä ollaan. Välillä päivityksiä on tipahdellut Instagramiin parikin kertaa päivässä ja joskus, valitettavasti, on tullut pidettyä useamman kuukauden tauko.

Kun perustin tilin Instaan noin 10 vuotta sitten, en olisi uskonut päätyväni tähän pisteeseen, mutta katsokaas kuvaa, siellä se luku 10 t. möllöttää mun nimen alla 😊 Nämä onkin aika maagisia lukuja: 10-vuotiaas tili, 10 t. seuraajaa ja aika tarkkaan 1 000 julkaisua. Wau! Yhtä tasalukujen juhlaa!

Kuten lupasin teille, lisään tänne blogiin vielä tänään uuden ilmaisen sukkaohjeen. Se ei ole uusimpia ohjeitani, mutta kaunis malli kuitenkin. Nimeltään malli on Lehtimetsä 💚 ja laitanpa sukkien kuvankin tähän alle. 

Syy, miksen pidä mitään arvontaa, on siinä, kuten aiemmin jo kerroin, että ohjeen muodossa kaikki pääsevät nauttimaan juhlastani. Arvonnassa sen ilon olisi kokenut vain yksi ihminen.

Tässä tämä sukkamalli on. Siitä saa helposti syksyisen, kun neuloo sukat syksyisillä väreillä. Uskon, että liukuvärjätyllä langallakin sukasta voisi tulla hieno. Ei muuta kuin kiitos, kiitos ja kiitos vielä kerran! Jatketaan samaan malliin! 💖

Ja ohjehan löytyy SUKKAOHJEET -sivulta eli täältä. 😊 

Kiitollisena, Kikkajohanna

Karmeiden Kallokämmekkäiden tarina

Karrrrrmaisevaa syyskuun viimeistä päivää! 

Virallinen pyhäinpäivä on vasta kuukauden päästä, mutta ihmiset ovat jo halloween fiiliksissä. Itse en ole tämän kurpitsajuhlan suuri kannattaja, koska minusta kurpitsat ovat rumia isoja möhkäleitä, joiden sielunelämää ei ymmärrä kukaan. Miksi niitä pitää juhlia?

No eihän halloweenia kurpitsoiden takia juhlita, kunhan sanoin. Alun perin uskottiin, että halloween yönä elävien ja kuolleiden maailmojen välinen raja on avoin, henget liikkuvat maan päällä ja siksi sitä piti juhlistaa. Onpa kyllä karrrrmiva ajatus! Onneksi se ei ole totta...vai onko sittenkin? 💀

Vaikka en välitä halloweenista, yritän keksiä joka vuosi jotain halloweenaiheista neulottavaa. Viime vuonna suunnittelin muistaakseni kurpitsa-sukat ja sitä edellisinä vuosina jotkut säärystimet sekä toiset sukat, joissa oli hämähäkinverkkoja, kummituksia, pääkalloja ja sääriluita. 

Yksi hyvä puoli halloweenissa kieltämättä meikäläisen kannalta on. Jos sukat epäonnistuvat ja näyttävät kovastikin rumiluksilta, voin sanoa silloin, että siltä niiden kuuluukin näyttää, katos kun, nyt on halloween. Halloweenina mikään ei voi mennä pieleen 😄

Niin mietin, millaisen halloweenaiheisen neulotun jutun keksin tänä vuonna. Halloweensukat oli jo nähty, kuten säärystimetkin. Sitten mieleen tuli Flores-kämmekästä katsellessa, että miksei, halloween-kämmekkäitä en ole vielä tehnyt.

Mutta mutta! Tuumailin, että niissä pitää olla sellaiset kuviot, että niitä voi käyttää vielä halloweenin jälkeen, muuten käyttöaika jää onnettoman lyhyeksi...mitähän sitä sitten keksisi...mitähän sitä tosiaan keksisi...

...no mutta tietenkin!...

Neulon niihin pääkalloja, koska sellaisia kämmekkäitä voi pitää muulloinkin! Sitä paitsi luulen, että nuorempi väki voisi tykätä niistä. 

Niin siirryin Excelin äärelle ja napsuttelin kämmekkäiden kaavion, eikä siinä mennyt kauan, kun se oli jo valmis. Pohjaväriksi valitsin mustan, tietenkin, ja pääkallot neuloin pinkkeinä. Siinä väriyhdistelmässä oli sitä jotain 😉 

Näistä kämmekkäistä tuli mun mielestä ihan päheet, vaikka itse sanonkin 😊 Ohje löytyy Lankajengin verkkokaupasta täältä.

Karrrmivin terveisin, Kikkajohanna

💀💀💀

Juttuun haettu tietoa tekoälyn avulla.

miksi julkaisen ilmaisia ja maksullisia ohjeita

Mä olen teille varmasti selityksen velkaa ja teistä on voinut tuntua siltä, että heilun laivan kannella puolelta toiselle kuin merikarhu konsanaan. No. Toisaalta se on totta, minulla on tapana toimia joskus nopeasti ja ajatukset kipittelevät vasta myöhemmin perässä.

Ilmoitin reilu vuosi sitten Instagramissa, että lopetan neuleohjeiden myymisen ja laitan niitä jatkossa blogiin ilmaiseksi. Lopetin myös blogiin kirjoittamisen, koska olin uupunut ja kahden somakanavan, eli Instagramin ja blogin pitäminen tuntui liian raskaalta ja työläältä. Oikeastaan koko viime vuosi oli henkisesti todella raskas ja olin aivan piipussa.

Sitten koitti tämän vuoden tammikuu ja suunnittelin Putte-sukat. En odottanut niiden saavuttavan sellaista suosiota, kuin ne saavuttivat ja neuleohjeiden myyminen alkoi houkutella taas. Ajattelin, että on oikein saada jostain ohjeesta se pieni muutaman euron korvaus, eikä antaa kaikkea tänne ilmaiseksi.

Päätin tehdä kompromissin. Laittaa tänne jatkossakin ilmaisia ohjeita ja laittaa osan myyntiin. Niin palasin Lankajengin riveihin ja sieltä löytyykin nyt nippu uusia ohjeita. Ne ohjeet, jotka laitoin ilmaiseksi tänne, tulevat myös pysymään ilmaisina ohjeina täällä. En muuta niitä enää maksullisiksi, koska siinä ei olisi mitään järkeä.

Rupesin kesällä pohtimaan myös sitä, että jos lämmittelisin blogin uudelleen ja alkaisin taas kirjoittaa tänne. Harrastan nimittäin myös kirjoittamista ja kaipasin kanavaa, jonne voin kirjoittaa. Ja koska en tiedä mistään muusta aiheesta juuri mitään kuin neulomisesta, oli luonnollista jatkaa siitä täällä.

Aloitin pari viikkoa sitten kunnon pamauksella ja kirjoitin tänne "Mun tarinan", joka kertoo miksi ja miten rupesin neulomaan. Päätin tulla jutun myötä kaapista ulos ja kertoa mielenterveyden haasteistani somessa. En tiedä, oliko se viisaasti tehty, mutta ainakaan se ei aiheuttanut seuraajissa suurta katoa.

Tässäpä tämä selitys lyhyesti.

Kikkajohanna

Annetaan lapsille joulu

On taas se aika vuodesta, kun mietin, minne lahjoittaisin vuoden aikana kertyneitä neuleita. Olen lahjoittanut niitä vuosien aikana moneen paikkaan, kuten Tyks:in synnärille ja Hope ry:lle.

Tänä vuonna päädyin, kuten viime vuonna, lahjoittamaan neulomiani sukkia ja tumppuja paikalliselle salolaiselle Anna tukesi ry:lle. 

Anna tukesi ry tarjoaa apua Salon alueen lapsiperheille. He järjestävät marraskuun puolivälistä alkaen taas vuosittaisen joulukeräyksen, jotta voisimme tuoda iloa hädänalaisille lapsiperheille.

He keräävät lapsille ikään sopivia lahjoja, käytännöllisiä tuotteita sekä pieniä joulun iloja. Lasten joululahjat ovat kaikki yksityisten henkilöiden ja yritysten lahjoitusten varassa.

Tämä on monelle lapselle ainoa joululahja ja se muistuttaa lapsia siitä, että he ovat tärkeitä ja ansaitsevat pelkkää hyvää.

Anna tukesi ry toimii vapaaehtoisvoimin, saaden vain pienen avustuksen Salon kaupungilta.

Lahjoittamani sukat ja lapaset tulevat myyntiin joulun alla Salon Hyvän mielen torille tai ne annetaan joululahjojen mukana perheille. Myynnistä saatavat tulot käytetään lyhentämättöminä lasten joululahjoihin.

 Anna tukesi ry:n sivu löytyy Facebookista.

Lämmöllä, Kikkajohanna 💝

Villasukkaviikkokatsaus 2: tärkeä lähetys

Hei, on taas sunnuntai, mutta ei tämä sunnuntai vaan edellinen. Ja ei, en ole matkustanut ajassa taaksepäin, vaan kirjoitan tätä jo etukäteen ja julkaisen viime sunnuntain tekemiset tänään, koska en muista niitä enää viikon päästä. Pysyitkö kärryillä? Mä itse en 😄 Olen siis kirjoitellut viime sunnuntaina juttuja ja halloweenkin lähestyy. Halloweenin mainitsin siksi, että voin laittaa alla olevan kuvan sujuvasti tänne 😄

Heräsin maanantaina karuun todellisuuteen. Instagramissa on täyttymässä 10 000 seuraajan raja ja mun pitää keksiä sen kunniaksi jotain kivaa. Arvoin arvonnan ja ilmaisen blogiin laitettavan ohjeen välillä ja koska en osannut päättää, kysyin asiaa seuraajilta.

He vastasivat, että vaihtoehto B, eli ilmainen ohje olisi kiva ja olen samaa mieltä. Arvonnan voi voittaa yksi onnellinen, mutta ilmaisesta ohjeesta pääsevät nauttimaan kaikki tasapuolisesti.

Sain tiistaina ensimmäisen Dorado-kämmekkään valmiiksi ja siitä tuli nätti. Nyt puunlehdet erottuvat kämmekkäästä kauniisti ja väritkin ovat ihan kivat. Koska oli aurinkoinen päivä, kuvasin muutaman neuleen, tarkistin Doradon ohjeen ja aloitin parin neulomisen sille. Muuta tiistaina ei tapahtunut.

Paitsi että! Sain viestit myös testineulojilta. He olivat saaneet testineulottua Kallokämmekkään ohjeen ja ohje oli kunnossa. Se oli ihana kuulla. Lämmin kiitos siis @elvi_moi ja @siinasusanna_💖

Keskiviikkona ohje olikin jo Lankajengin verkkiksessä ja se löytyy täältä. Muuten en pistänyt keskiviikkona tikkua ristiin eli neulonut silmukan silmukkaa, koska olen rättiväsynyt. Olen ollut nyt öisin hereillä ja unta on kertynyt vain noin 4 tuntia yölle. Oikean jalan hervottoman kovat hermokivut ovat syksyn tullen palanneet ja ne valvottavat.

Torstaina se sitten tuli! Se tärkeä lähetys!

Tilasin Janinalta, 9 v (!) kolme kirjanmerkkiä. Kirjanmerkit ovat niin hienoja, että eihän niitä voinut jättää ostamatta! Eikä siinä vielä kaikki, sain kaupan päälle vielä kolme hienoa tarraa 💖 Ja ei, en tunne Janinaa, näin hänen äitinsä postauksen sattumalta Instagramissa, otin rohkeasti yhteyttä ja kysyin, voiko kirjanmerkkejä ostaa. Minusta pientä käsityöläistä pitää tukea aina 😍

Perjantaina tartuin jo puikkoihin ja neuloin viisi senttiä toisesta Dorado-kämmekkäästä. Uskon, että saan sen kyllä valmiiksi, vaikka tahti on hidas. Nyt kysyn sulta, että neulotko sä kaikki neuleet ensin valmiiksi, ennen kuin aloitat uusia? Mä kuulun siihen kategoriaan, joka tekee juuri niin hammasta purren. Yhdet Putte-sukat mulla odottaa tosin valmistumista.

Mitä tein lauantaina eli eilen? Kävin ostamassa perheemme pikku miehelle Cittarista pienen synttärilahjan. Sen lisäksi pääsin Dorado-kämmekkäässä peukkuaukkoon asti. Enää ei ole pitkä matka siihen, että pääsen seuraavien projektien kimppuun. Onneksi 🙈

Kikkajohanna 

Lehdykäiset-kämmekkäät vai pitäisikö sanoa Doradot

Niinpä niin

Kolme yritystä ja erehdystä siihen vaadittiin ja aimo annos itsepäisyyttä, että periksi ei anneta, kunnes näiden kämmekkäiden tekeminen alkoi sujua. Yritin samaa asiaa ensin kolme kertaa peräkkäin samoilla väreillä, ennenkuin uskoin, että ehkä ne pitää vaihtaa.

Koska en keksinyt mielestäni sopivaa väriyhdistelmää, sukelsin ideapankkiini, jonne tallennan erilaisia väriyhdistelmiä kuvina ja sieltä löytyi ratkaisu ongelmaan. Löysin pipon kuvan, jossa oli käytetty samoja värejä kuin kämmekkäässäni. Niin lisäsin kämmekkääseen pohjaväriksi valkoisen, vaikka se tuntui ensin rohkealta valinnalta.

Aloitin jännittyneenä kämmekkään neulomisen ja se alkoi näyttääkin hyvältä. Omasta mielestäni toooooosi hyvältä, ja innostuin tästä onnistumisesta. Ehkä näistä muotoutuisi sittenkin ihan kivat kämmekkäät ja puunlehdetkin näyttivät erottuvan nyt kunnolla.

Sitten näille kämmekkäille piti keksiä vielä nimi ja se oli asia, joka sai minut stressaantumaan jo, ennenkuin olin miettinyt edes ensimmäistä vaihtoehtoa. Olen nimen valitsemisessa maailman huonoin. Kun keksin omasta mielestäni kivan nimen ja googgeloin sen, on joku keksinyt sen jo vuonna 2015, eikä sitä voi käyttää. Tietenkään.

En halua syyllistyä siihen, että olen "kopioinut" jonkun toisen nimen ja että neulemallit menevät siksi sekaisin. Se ei ole kivaa kenestäkään. Mutta. Tosiasia on, että samankaltaisia nimiä on väkisinkin olemassa, koska sukkamalleja on ainakin tsiljoona ja niillä on yhtä monta nimeä.

Itse en ole ainakaan niin fiksu, että keksisin neulemallille heti sopivan nimen. Niinpä aloin googgeloida näille kämmekkäille nimeä. Puunlehti ei hyvä, Lehdykäiset varattu, Koivikko varattu ja Kultapiiskukin oli varattu. Mikä siis nimeksi. Mikä siis tosiaan nimeksi...hmm...

Lopulta päätin kokeilla samaa temppua toisen kerran ja antaa kämmekkäille espanjankielisen nimen: Dorado-kämmekkäät. Se tarkoittaa suomeksi Kultaisia, enkä löytänyt sillä nimellä suomalaista neulemallia.

Näillä mennään,

Kikkajohanna

Kulissien takana

 

Suljin juuri Instagramin. Julkaisin siellä iloisen ja huumorintäyteisen postauksen, vaikka en ole itse iloinen. Päin vastoin, olen lopen uupunut ja ahdistunut, eikä postauksen kevyt tunnelma ylety itkuisiin silmiini. Se on minun ulospäin näkyvä puoleni, mutta sellaista se on. Tämä some-elämä. Se vastaa harvoin todellisuutta, vaikka moni sitä yrittääkin toitottaa.

Minulla on somessa kulissi, jolla suojelen itseäni, koska se on tänä päivänä pakollista. Puhelinnumeroni, sairaustietoni, perheenjäseneni tai se, miten hankin elantoni, eivät kuulu vieraille ihmisille. Se on minun henkilökohtainen asiani ja niin pitää ollakin. Eivät heidänkään yksityiset asiansa kuulu minulle. Ja silti toisten asioihin puuttuvia ihmisiä löytyy.

Mitä tämä kertoo tästä ajasta?

Ainakin sen, että ihmisillä on hirvittävän paha olo ja tämä pahoinvointi vain lisääntyy koko ajan. Psykiatrista sairaanhoitoa supistetaan sekä ajetaan alas säästöjen nimissä ja hoitojonot kasvavat samaan aikaan vauhdilla. Onko meillä vara ommella tätä hölmöläisen peittoa? Ilmeisesti on.

Minulla on ollut tiukat rajat yksityisyyden sekä someminän välillä ja olen pitänyt niistä kiinni tähän päivään asti. Päätin kuitenkin viikko sitten tulla kaapista ulos ja kertoa mielenterveyden haasteistani. 

Mutta miksi tein niin?

Yhteiskunnallisen stigman takia, tietoisuuden lisäämisen takia ja vertaistueksi toisille samojen asioiden kanssa painiville. Jos mietit, mitä on stigma, tarkoittaa se epäluuloisuutta ja tietynlaisia ennakkoluuloja toista ihmistä tai ihmisryhmää kohtaan. ”Ai, sillä on masennusta, se on sellanen”, ajattelee joku kuullessaan, että se naapurin Satu on mielenterveyskuntoutuja.

Minusta on lohduton harmi, että kun yksi ihminen törttöilee jostain ihmisryhmästä, niin asia yleistetään helposti ja ajatellaan, että kaikki nämä ovat samanlaisia törttöjä, vaikka se ei pidä paikkaansa. Täällä maapallolla on yhtä monta erilaista yksilöä, kuin ihmistäkin.

Mitä omien kulissieni taakse sitten kätkeytyy?

Ei ainakaan luksuksesta, limusiineista ja samppanja-aamiaisista nauttivaa somepersoonaa. Ei. Kyllä täällä kirjoittaa yksi mielenterveyskuntoutuja vanhalla halvalla läppärillä, jonka näppäimiä pitää hakata, ja joka ottaa somekuvansa suttuisella kännykkäkameralla.

Ei, ei, ei. Kyllä minä keitän aamuisin puuron euron hintaisesta kaurapuuropaketista ja sujautan joukkoon tilkan kevytlevitettä. Enkä minä valita. Kaurapuuro on hyvää. Haluan vain kertoa tällä sen, että en ole sen kummempi kuin kukaan muukaan.

Vaikka siis hymyilen tai vitsailen, ei se tarkoita automaattisesti sitä, että voin hyvin. Huumori on yksi selviytymiskeinoni vaikeissa tilanteissa. Se auttaa käsittelemään raskaita asioita vähän kevyemmin ja ne eivät tunnu hetken aikaa niin pahoilta. Ja sille, joka epäilee tätä asiaa, googgeloi. Tätä huumoriasiaa on tutkittu ihan tieteellisesti.

Lämmöllä, Kikkajohanna

Se kirjoneuleiden kontrasti

Kävin ystäväni kanssa puhelinkeskustelun. Yhden niistä monista kymmenistä, joita meillä oli tapana jutella toisillemme. Puhuimme, mistäs muusta, kuin neulomisesta ja siitä, millaisia neuleita miellä oli parhaillaan puikoilla. Puhe kääntyi sukkaideoihin.

Valitin ystävälle niiden puutetta ja pyysin että hän heittää ilmoille mitä vaan. Sellaiset ideat olivat yleensä parhaita. "Tee puunlehtikämmekkäät", hän sanoi, "ihmiset tykkää sellasista, luontojutuista." En innostunut ajatuksesta ja siksi, että maailma yksinkertaisesti pursuaa luontoaiheisia neulemalleja. Lintuja, kaloja, perhosia, lemmikkejä ja kukkia.

Päätin kuitenkin yrittää, istahdin Excelin ääreen ja aloin napsutella kaaviota. Pian se olikin valmis. Tartuin puikkoihin ja neuloin ensimmäisen kämmekkään. Katsokaapa sitä! Sen varressa ja kämmenessä pitäisi olla puun lehtiä, mutta ne eivät näy. Väreissä ei ole tarpeeksi kontrastia ja kontrastilla tarkoitan taas kahden langan välistä värieroa. 

Arvaa ärsyttääkö?

Olen ihminen, joka pitää siitä, että kuviot erottuvat kunnolla ja joskus sellaisten lankojen valinta tuntuu vaikealta. Musta ja valkoinen toimivat toisena värinä lähes aina, mutta kun alan valita värejä samasta kategoriasta, kuten näissä kämmekkäissä, menee asia mutkikkaaksi. Minkä värisen langan valitsen sinapinkeltaisen kaveriksi?

Kas, siinä pulma. Googgeloin jopa asian ja sain vastaukseksi tummansinisen 😯 Sitä en olisi osannut koskaan yhdistää itse sinapinkeltaiseen ja se kuulostaa tosi oudolle pariskunnalle. Tykkään kirkkaankeltaisesta vaihtoehdosta enemmän.

Minulle, jolle värit ovat henki ja elämä ja joista olen äärettömän tarkka, ajatus tästä väriyhdistelmästä oli kauhistus. Inhoan laivaston sinistä väriä. Olen inhonnut jostain syystä lapsesta asti. Ainoat siniset sävyt, joista pidän ovat vaaleansininen ja farkunsininen. Anteeksi, anteeksi ja anteeksi, mutta hyi!

Joko neulon sukkani reilusti railakkailla ja voimakkailla väreillä tai sitten harmonisesti sävysävyyn. Näissä yritin jälkimmäistä eli sävy sävyyn neulomista, mutta hassusti kävi. Jätän varmaan tämän kaverin parittomaksi ja aloitan neulomisen alusta jollain toisella väriyhdistelmällä ja tummansininen se ei ole.

Miten on, millaisia väriyhdistelmiä sä tykkäät käyttää?

Kikkajohanna

Villasukkaviikkokatsaus 1: mun tarina

On sunnuntai ja mun elämäni ensimmäisen villasukkaviikkokatsauksen aika. Sen lyhempää ja sekavampaa nimeä en tälle nyt keksinyt :D Eikä mulla taida olla yhtään villasukkapariakaan, jota katsauksessa esitellä, mutta ei kai se haittaa :D

Uiskentelin alkuviikosta syvissä vesissä ”Mun tarinan” merkeissä, mutta nyt räpiköin jo lähempänä rantaa. En kadu tarinan kirjoittamista, päinvastoin, se tuntui helpottavalta ja puhdistavalta. Se on elettyä elämää ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Istuin maanantaina Excelin ääreen ja napsuttelin uutta sukkamallia. Ajattelin neuloa punavalkoiset joulusukat, joihin tulee joulupalloja. Odotan, että pääsen tekemään niitä. Kyllästyin yhteen kämmekäsmalliin niin, että jätin sen kesken. Katsokaa nyt, kuinka ruma se on! Yhtä kuvioiden sekamelskaa. Siinä on puun lehtiä, eikä niitä juuri erota neuleesta. Langoissa ei ole tarpeeksi kontrastia. Höh.

Lankajengissä julkaistiin tiistaina mun uusi kämmekäsohje: Flores-kämmekkäät. Flores tarkoittaa suomeksi kukkia jollain kielellä. Keksin pari viikkoa sitten, että voisin suunnitella pitkävartisia kirjoneulottuja kämmekkäitä ja aloitin tapani mukaan heti.

Aloitin tiistaina myös joulusukkien neulomisen ja törmäsin varren neulottuani pieneen ongelmaan: kaaviosta löytyi tietenkin virhe. Varressa oli kaksi kavennusta liikaa eli kantalapun leveydestä puuttui kaksi silmukkaa. Että kyllä niitä virheitä sattuu meitsillekin 😊

Arvaapas mitä keskiviikkona tapahtui! Olin juuri herännyt, kun postiluukusta alkoi kuulua kolinaa. Hetken päästä oveen koputettiin ja postipoika ojensi mulle kauan odotetun paketin. Tilasin Heini Perälän eli Heinikkidesign:in uuden ”Kaamoksen kaikuja” kirjan. 

Harmi vaan, etten voi näyttää malleja täällä, koska ne tekijänoikeudet, mutta löysin sieltä jo oman suosikkini: Kukkatarhurin yölento. Siinä on sukan varressa kertakaikkisen upeasti piirretty lepakko ja kukkia.

Olin torstaina luovan kirjoittamisen ryhmässä – etänä. Se kokoontuu kerran viikossa. Olen pyörinyt ryhmän mukana jo muistaakseni toista vuotta ja tykännyt siitä kovasti. Kirjoittaminen on mun toinen intohimo neulomisen lisäksi.

Kirjoitin ja julkaisin blogissa torstain vastaisena yönä ”Mun tarinan”, kun en saanut nukuttua. Minusta siitä tuli hyvä juttu ja olen tyytyväinen. Kirjoitin blogiin tostaina myös deitti-ilmoituksen: Simpsakkaa sukkaa etsimässä. Se on korjailtu versio yhdestä vuosia sitten kirjoittamastani samankaltaisesta tarinasta. Tykkään siitäkin.

Perjantai. Siitä en muista enää mitään, mitä olen mahdollisesti tehnyt. Tai siis muistanhan minä jotain hämärästi. Kirjoitin tietenkin. Mulla on samanlaiset putkiaivot kuin miehillä, eli en pysty keskittymään kuin yhteen asiaan kerrallaan. Joko mä keskityn neuloa nitkuttelemaan tai sitten mä kirjoitan kieli keskellä suuta tosi "älykkäitä" huomioita elämästä 😄

Ai niin. Julkaisin täällä blogissa yhden vanhemman ”Viluvarpaan unisukat” -ohjeeni syystä että. En muista enää miksi, mutta joku tosi pätevä syy siihen varmasti oli.

Lauantai eli eilinen päivä. En tehnyt eilen mitään merkittävää, mistä kertoa. Neuloin muutaman rivin joulusukkaa, kirjoitin vähän, katselin Hercule Poirotia ja pyöriskelin somessa. Nyt heräsin klo 02 kovaan sateeseen, nousin ylös ja rupesin kirjoittamaan tätä viikkorapsaa.

Aa mutta joo, nyt muistan! Tein eilen tosi tärkeän ostoksen ja saan sen varmaan postissa ensi viikolla 💖 Kerron siitä sitten myöhemmin enemmän. 

Julkaisin myös lasten ”Miumaut” lapasohjeen blogissa. Ohje on jo viisi vuotta vanha ja julkaisin sen syystä, että olen jakanut tuon kissanpään kaavion tänne jo ilmaiseksi muutenkin vuosi sitten. Tykkään tästä mallista kovasti, tumput passaa justiinsa jollekin pikku prinsessalle.

Sunnuntai. Mitä kertoisin siitä. Se on tänään, enkä tiedä vielä, mitä tänään tapahtuu. Siinä on kolme mahdollisuutta: Kaikki menee hyvin, kaikki menee huonosti tai sitten kaikki menee hyvin huonosti. Kello on nyt 11.30 ja toistaiseksi mitään dramaattista ei ole tapahtunut 😊 Kävi miten kävi, niin taidan kertoa päivästä viikon päästä, jos muistan enää mitä tein.

 Kikkajohanna

Deitti-ilmoitus: Simpsakkaa sukkaa etsimässä

 

Fiktiivinen tarina.

No se on Pertsa tässä terve!

Ajattelin esittäytyä teille nyt kun halloween lähestyy ja liikkeellä on kaikenlaista tossua sekä töppöstä. Olen ihan tavallinen Pertsa perussukka, joka viettää ihan perusnormaalia sukan elämää. Olen jo puolivuotias, mutta silti vielä kuosinsa pitänyt ja ryhdikäs alfa sukka ja olen luonnollisesti sinkku. Exäni häipyi elämästäni yllättäen, kun olimme kaikessa rauhassa pyykkikoneessa pyörimässä. 

Asun tällä hetkellä emäntäni sukkalaatikossa vaatekomerossa. Minulla on siellä kiva yksiö ihan tuossa nilkkasukkien naapurissa. He ovat tosi mukavia, mutta jos näin meidän kesken sanon, niin siinä kämpässä vaihtuu asukkaat aika tiuhaan tahtiin. Aina kun kurkkaan sukkalaatikkoni reunalta ulos, niin johan siellä on joku uusi tuntematon sukka pyörimässä laatikkoni juurella.

Kun olin nuorempi ja asuin vielä käsityökorissa, harrastin aktiivisesti liikuntaa. Harrastin telinevoimistelua sukkapuikoilla ja jumppasin emäntäni sormilla. Välillä lensin lankakoriin, kun emäntäni hermostui, mutta muuten me tulimme ihan hyvin juttuun. Nyt kun minulla on jo ikää, en uskalla harrastaa enää näitä extreme lajeja. Jos minut purettaisiin, menisin ihan kiharalle.

Luonteeltani olen seurallinen sukka. Tunnen itseni parittomana varsin tarpeettomaksi, siksi kaipaankin rinnalleni simpsakkaa sukkaa, jonka kanssa kokea kaikki elämän ilot ja surut. Olen myös uskollinen sukka. Kun valitsen parini, se rakkaustarina kestää elämämme loppuun asti. En harrasta parittomia sukkasuhteita.

Olen myös varsin pikkusukkarakas persoona, vaikka omia pikku sukkia minulla ei vielä olekaan. Toivon kuitenkin saavani niitä vielä joskus, ehkäpä juuri sinun kanssasi *vink vink*. Jos sinulla on kuitenkin jo pikkusukkia, niin se ei haittaa, uskon että minusta tulisi hyvä bonussukka. Perheesi kokokaan ei ole ongelma, voimme aina muuttaa isompaan sukkalaatikkoon.

Olen ulkonäöltäni muotonsa pitänyt sukka, ja minulla on todella hyvännäköiset raidat kyljissäni. Olen myös erittäin kauniin värinen. Emäntäni on itse valinnut minun värini ja hänellä onkin aivan pistämätön värisilmä. Hän on itse henkilökohtaisesti valinnut minun lankani S-Marketin lankaosastolta *niisk*.

Huom huom siis!

Etsin itselleni nyt treffiseuraa! Minua kiinnostavat erityisesti pitkävartiset kirjoneulesukat, sillä ne ovat juuri nyt kuuminta hottia ja muutenkin luonteeltaan varsin kypsiä tapauksia. Meillä voisi olla paljon yhteistä, vaikka olenkin itse ihan tavallinen perussukka. Eivätkö eriparisukat ole trendikkäitä?

Tiedän, että kirjoneulesukat ovat varsin itsetietoisia varsinkin juhlapäivinä, kun ne kaivetaan esiin sukkalaatikosta ja emäntä esittelee niitä ylpeydellä ystäville sekä sukulaisille. Olen kuitenkin valmis ottamaan sen riskin. Minä vain pidän kirjavista sukista. Reikäiset yksilöt älkööt kuitenkaan vaivautuko.

Minusta olisi mukava vanheta kanssasi yhdessä emäntäni jaloissa, mutta sukkalaatikkokin on ihan ookoo, kunhan se on ilmastoitu. Voisimme viettää siellä rauhallisia eläkepäiviä, kunnes venähdämme tai olemme niin reikäisiä, että parsiminenkaan ei enää auta.

Pus pus sulle, ystävällisesti Pertsa 😍

Mun tarina

 

Ota hyvä asento, tämä on pitkä kirjoitus.

Niinhän se tosiaan oli, että ensikosketukseni neulomiseen tapahtui yläasteella. Neuloin silloin elämäni ensimmäiset sukat. Muistan, kuinka kerimme harmaan sekä karhean sukkalangan ensin vyyhdistä isolle kerälle. Se piti keriä löysästi. Jos et kerinyt, uhkasi opettaja heittää kerällä päähän. Niin hän ainakin sanoi tekevänsä ja jostain syystä muistan se jännityksen tunteen ikuisesti. 

Luokkakaverini oli taitava käsistään. Hän neuloi villapaitoja, purki vanhoja ja neuloi langoista uusia. Ihailin hänen taitojaan ja haaveilin salaa, että jonain päivänä minusta tulisi yhtä hyvä neuloja kuin hänestä. Innostuinkin ja menin heti syvään päätyyn. Neuloin parivuotiaalle pikkuveljelleni villapaidan ja ilman ohjeita. Noh. Kyllä sen villapaidaksi tunnisti, kun käytti reilusti mielikuvitusta. Niin neulominen jäi sillä kertaa siihen.

Meni muutamia vuosia ja aloin odottaa esikoistamme. Minusta kehkeytyi oikea kodinhengetär ja neuloin sekä ompelin tulevalle pikku ihmiselle potkuhousuja, sukkia, tumppuja, kietaisupaitoja ja mitä vauva vaan saattoi tarvita. Kun vauva syntyi, jäi neulominen taas hetkeksi tauolle.

Siitä se pikkuhiljaa lisääntyi. Neulominen nimittäin. Aloin neuloa ensin syksystä kevääseen ja sitten pidin puoli vuotta taukoa tehden kaikkea muuta. Nykyään neulon ympäri vuoden. On jännä juttu, että siihen aikaan, eli joskus 80- ja 90-luvuilla, ihmiset tekivät vaatteita vielä itse. Nykyään kaiken saa valmiina halvemmalla, sen kun kävelee vain kauppaan. 

Sitten tapahtui jotain ikävää.

Sairastuin toisen lapsemme syntymän jälkeen synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Ja se oli syvää masennusta. Muistan, kuinka istuin yhtenä iltana sängynlaidalla ja tunsin oloni äkkiä aivan äärimmäisen raskaaksi. Ajattelin vain, että nyt äiti on vähän väsynyt ja pääsin lopulta psykiatriseen sairaalaan hoitoon. Sairastuminen muutti elämäni suunnan.

En mennyt kauppakorkeaan tai valmistunut koskaan ekonomiksi, kuten olin haaveillut ja siitä se sitten lähti, tämä neuloosi. Aloin neuloa sairastumisen jälkeen valtavasti. Mitä huonommin voin, sitä enemmän neuloin ja jossain vaiheessa puikot viihtyivät käsissäni kaiken valveillaoloaikani. Aloitin aamulla, lopetin illalla ja jatkoin vielä yöllä, kun en saanut unta.

Neuloin pitkään vain raidallisia sukkia. Kaikenvärisiä ja kaiken kokoisia sukkia leveillä sekä kapeilla raidoilla. Värit saivat uuden merkityksen ja aloin opetella itsekseni niiden yhdistelyä eri tavoin. Mitkä värit sopivat yhteen ja mitkä eivät. Minusta kaiken piti sointua yhteen, en kelpuuttanut muuta.

Kun kävin kaupungilla, tuijottelin ajatuksissani ihmisiä. Minkä värisiin väriyhdistelmiin he pukeutuivat, minkävärisiä vaatteita naistenvaateosastolla oli ja yritin painaa niitä mieleeni. Se oli ehkä outoa käytöstä, mutta niin tein. Nykyään tallennan näitä erilaisia väriyhdistelmiä ja ideakuvia kännykkään.

Jossain vaiheessa hain opiskelemaan käsi- ja taideteolliseen oppilaitokseen ja pääsinkin sinne pääsykokeiden jälkeen. Minusta oli mielenkiintoista opiskella siellä, mutta jouduin lopettamaan opiskelut syvän masennuksen ottaessa taas vallan. En harmittele näin jälkikäteen asiaa, ehdin oppia siellä monia juttuja, jotka ovat auttaneet harrastuksessani eteenpäin.

Sitten pääsin vähäksi aikaa psykoterapiaan ja laskin puikot väsyneenä alas. Olin kyllästynyt raitasukkiin ja olin jopa niin radikaali, että lahjoitin kaikki langat pois. Se oli tosi typerästi tehty. Loputon tarpeeni neuloa tyrehtyi terapian myötä hetkeksi ja halusin tehdä jotain ihan muuta. Niin innostuin kirpputoreista, kierrättämisestä, tuunauksesta ja neulahuovuttamisesta, mutta se on jo toinen tarina.

Ahdistus ja masennus palasivat terapian jälkeen taas elämääni, päätin kokeilla neulomista ja se vei mennessään. Aloin kerätä itselleni uutta lankavarastoa ja opettelin neulomaan pitsi- sekä kirjoneuleita. Kirosin, että olin hävittänyt aiemman lankavaraston, mutta toisaalta nautin uusien lankojen hamstraamisesta hävyttömän paljon. 

Neulominen oli minulle terapiaa. Käsien ja puikkojen tasaisen mekaaninen liike rauhoitti jotenkin levotonta ja ahdistunutta mieltä. Se auttoi hallitsemaan tilanteita, jotka eivät olleet muuten hallinnassani ja toi kaivattua turvaa. Pystyin piiloutumaan neuletyön taakse. 

Innostuin neulomisen myötä kirjoneuleista ja aloin opetella niiden suunnittelua. Ihan itsekseni ja kantapään kautta tietenkin. Ei minulla ollut ketään opettamassa. Tutkin, harjoittelin ja opettelin suunnittelua tuntikausia ja lopulta se alkoi sujua.

Ensimmäiset ohjeeni olivat lähes 10 sivuisia pitkiä perusteellisia blanketteja, joissa oli selitetty jokaisen silmukan paikka tarkasti erikseen. Näin jälkikäteen ne huvittavat. Nyt, kun olen harjoitellut kirjoneuleohjeiden kirjottamista 8 vuotta, ovat ohjeet lyhentyneet, mallit kehittyneet ja tekninen osaaminen lisääntynyt. Ja ohjeistani pidetään.

Se on jännä juttu ja yksi syy siihen, miksi olen tehnyt tätä niin kauan. Jos en neuloisi, makaisin mitä todennäköisimmin sängyssä suurimman osan päivästä syvästi masentuneena. Neulominen pitää toimintakykyäni edes jollain tasolla yllä ja se on syy nousta aamuisin sängystä ylös. En tee tätä rahan tai maineen takia, teen tätä hoitaakseni mielenterveyttäni ja siksi, koska rakastan neulomista.

Nyt siirryn tarinassa muutaman nopsan hypyn jälkeen tähän päivään. 

Neulon edelleen, mutta nykyään minulle tulee pidempiä taukoja, jolloin lataan akkuja enkä tee yhtään mitään. Kiroukseni on, että uuvutan itseni neuloosin iskiessä tavallisesti loppuun. En osaa tauottaa tekemisiäni ja levätä riittävästi. Mutta kun olen niin innostunut, ajattelen, enkä malta lopettaa ennen kuin on ihan pakko. Myönnän, että se on tyhmää.

Voisin jatkaa näistä asioista höpisemistä vaikka kuinka pitkään, mutta lopetan tarinani tähän. Jos sinua kiinnostaa lukea tällaista tekstiä lisää, niin laittele kommenttia tulemaan. Tätä oli tosi mukava kirjoittaa.

JA - Tähän tekstiin EI ole käytetty tekoälyä missään muodossa. Jos sellaista tapahtuu, ilmoitan siitä aina tekstien lopussa, kuten uusi laki määrää 😊

 

Lämmöllä, Kikkajohanna