Neule 2/2025
salainen
Neule 3/2025
No heippa!
Täällä syntyy onnenapilasukkaa, mutta toistaiseksi niiden tuoma onni ei ole tarttunut ainakaan vielä minuun. Sairastuin pari päivää sitten kunnon flunssaan ja olen potenut sitä. Ensimmäinen sukka on kuitenkin valmis ja toisessa sukassa pääsen neulomaan seuraavaksi kantapäätä, kunhan tästä taas tokenen.
Jaa, että mistä keksin tämän sukkien aiheen? Nyt et kyllä arvaa.
Rupesin miettimään yhtenä päivänä unelmakartan tekemistä ja sitä, millaisia unelmia tai haaveita minulla tulevalle vuodelle on. Siitä ajatukset vaeltelivat pohtiessa seuraavaksi siihen, että voisinko mä valita neule-elämälleni vuodeksi jonkun ihan oikean teeman, jonka ympärille sitten suunnittelisin sukkia.
En ole koskaan tällaisesta kuullut, ja mietin äsken, että miksei? Aina voi kokeilla, ja jos se ei toimi, niin se ei toimi. Koska ajatus lähti liikkeelle unelmakartasta, ajattelin, että tämän vuoden teemana voisivat olla ihan hyvin unelmat. Millaisia unelmia ja haaveita mulla, tai elämässä yleensä on olemassa.
Niin hullu olen, että ajattelin oikeasti kokeilla tätä. Mä en suunnittele vuoden aikana kuitenkaan niin paljon uusia malleja, että aiheet loppuisivat kesken. Saapa nähdä miten käy, kuivuuko juttu kasaan kuin kuivattu rusina, vai kehkeytyykö siitä vuoden aikana jotain kivaa. Kokeilen tätä nyt ensin juhannukseen asti.
Näistä ajatuksista nämä ensimmäiset unelmiin liittyvät sukat ovat syntymässä, sillä eikö onnenapilan löytäminen tuo vanhan uskomuksen mukaan onnea? 😊
Nyt mä jatkan sairastamista, kuullaan!
Kikkajohanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti