keskiviikko 4. toukokuuta 2022

Mitä sulle kuuluu?

Paluuta entiseen

Mitä sulle kuuluu? Toivon kovasti, että ihan hyvää ja että kaikki on okei. Minulle itselleni kuuluu myös ihan hyvää, vaikka tässä on tapahtunutkin kaikenlaisia  juttuja.

Olen pitänyt tässä kohta kaksi kuukautta taukoa neulomisesta ja päätin lopettaa toistaiseksi neuleohjeiden myymisen netissä.  Olen ollut nyt kevään aikana jotenkin tosi väsynyt, enkä ole jaksanut juurikaan neuloa. 

Minäkin väsyn joskus ja pidän taukoa. Usko tai älä. Niinpä olen pitänyt taukoa myös täältä blogista ja Instastakin. Ei ole ollut oikein mitään laitettavaa kumpaankaan paikkaan, kun puikot ovat levänneet.

Neuloohjeiden myynnin lopettamispäätös ei ollut helppo, mutta koen tehneeni oikein. En avaa nyt asiaa sen enempää, mutta sen verran voin kuitenkin vinkata, että syyt liittyvät vointiini.

Muistoja

Muistoksi tästä neuleohjebisneksestä minulle jäi pino kivoja neuleohjeita ja iso kasa sukkia 💖 Olenkin ajatellut lahjoittaa nämä sukat jossain vaiheessa jonnekin eteenpäin tarpeeseen. Vielä en ole keksinyt minne.

Muita muistoja ovat olleet antoisa yhteistyö Lankajengin kanssa, jota voinkin suositella jokaiselle, joka miettii omien sukkamallien myymistä netissä. Yhteistyö sujui Lankajengissä  tosi mallikkaasti ja Lankajengin Katja on varsin mukava ihminen!

Mitähän seuraavaks?

No toimettomaksi en aio jäädä, tiedossa on uusia haasteita ja sukkamalleja, joita ajattelin jatkossa laitella aina silloin tällöin tänne blogiin ilmaiseksi. Aion jatkaa siis rakkaita harrastuksiani jatkossakin eli bloggaamista ja neulomista, kunhan piristyn tästä taas 😊 

Nyt vietän vielä hetken aikaa lomaa ja lataan akkujani. Jos yhtään tunnen itseäni, niin olen taas kohta täynnä uusia ideoita ja puikot kilisee entiseen tahtiin 😊 Tänään tuli ensimmäisen kerran sellainen olo, että teki mieli tarttua jo puikkoihin. Mutta mitähän sitä tekisi sitten seuraavaksi, hmmm. Elämä on mahdollisuuksia täynnä 👍

Rauhaa sinulle, Kikiliakii 


4 kommenttia:

  1. Se täytyy tehdä niin kuin oma sydän sanoo <3 Sinun mallit ovat kyllä aina niin ihanan piristäviä ja hauskoja :) Kiva että jossain muodossa kuitenkin jatkat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sulle! Ilman muuta jatkan, onhan tää mulle tosi rakas harrastus :)

      Poista
  2. Olipas kiva kuulla sinusta jälleen! Jäinkin miettimään mitä sinulle kuuluu, kun huomasin, että lopetit ohjeiden laiton lankajengiin. Mutta lataahan rauhassa akkuja ja aloittelet sitten, kun siltä tuntuu. Käsityöt ovat ikuisia, joten täällä ollaan ja odotellaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Irkku! Olipa kiva kuulla myös sinusta! :) Olen tosiaan lepäillyt tässä jo toista kuukautta, mutta eilen otin sukkapuikot esiin pitkästä aikaa. Jospa tämä touhuaminen lähtisi taas tästä vauhtiin :) Käsityöt ovat ikuisia <3

      Poista

SUKLAA- ja MANSIKKASYDÄN LAPASET

NEULEET 7 ja 8/2024 Heissanpådej! Ajattelin tehdä tänään tuplapäivityksen, koska minulla laahaa nämä blogipäivitykset nyt pahasti Instagra...