On sunnuntai ja mun elämäni ensimmäisen
villasukkaviikkokatsauksen aika. Sen lyhempää ja sekavampaa nimeä en tälle nyt
keksinyt :D Eikä mulla taida olla yhtään villasukkapariakaan, jota katsauksessa
esitellä, mutta ei kai se haittaa :D
Uiskentelin alkuviikosta syvissä vesissä ”Mun tarinan” merkeissä,
mutta nyt räpiköin jo lähempänä rantaa. En kadu tarinan kirjoittamista,
päinvastoin, se tuntui helpottavalta ja puhdistavalta. Se on elettyä elämää ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Istuin maanantaina Excelin ääreen ja napsuttelin uutta sukkamallia. Ajattelin neuloa punavalkoiset joulusukat, joihin tulee joulupalloja. Odotan, että pääsen tekemään niitä. Kyllästyin yhteen kämmekäsmalliin niin, että jätin sen kesken. Katsokaa nyt, kuinka ruma se on! Yhtä kuvioiden sekamelskaa. Siinä on puun lehtiä, eikä niitä juuri erota neuleesta. Langoissa ei ole tarpeeksi kontrastia. Höh.
Lankajengissä julkaistiin tiistaina mun uusi kämmekäsohje: Flores-kämmekkäät. Flores tarkoittaa suomeksi kukkia jollain kielellä. Keksin pari viikkoa sitten, että voisin suunnitella pitkävartisia kirjoneulottuja kämmekkäitä ja aloitin tapani mukaan heti.
Aloitin tiistaina myös joulusukkien neulomisen ja törmäsin varren neulottuani pieneen ongelmaan: kaaviosta löytyi tietenkin virhe. Varressa oli kaksi kavennusta liikaa eli kantalapun leveydestä puuttui kaksi silmukkaa. Että kyllä niitä virheitä sattuu meitsillekin 😊

Arvaapas mitä keskiviikkona tapahtui! Olin juuri herännyt, kun postiluukusta alkoi kuulua kolinaa. Hetken päästä oveen koputettiin ja postipoika ojensi mulle kauan odotetun paketin. Tilasin Heini Perälän eli Heinikkidesign:in uuden ”Kaamoksen kaikuja” kirjan.
Harmi vaan, etten voi näyttää malleja täällä, koska ne tekijänoikeudet, mutta löysin sieltä jo oman suosikkini: Kukkatarhurin yölento. Siinä on sukan varressa kertakaikkisen upeasti piirretty lepakko ja kukkia.
Olin torstaina luovan kirjoittamisen ryhmässä – etänä. Se kokoontuu kerran viikossa. Olen pyörinyt ryhmän mukana jo muistaakseni toista vuotta ja tykännyt siitä kovasti. Kirjoittaminen on mun toinen intohimo neulomisen lisäksi.
Kirjoitin ja julkaisin blogissa torstain vastaisena yönä ”Mun tarinan”, kun en saanut nukuttua. Minusta siitä tuli hyvä juttu ja olen tyytyväinen. Kirjoitin blogiin tostaina myös deitti-ilmoituksen: Simpsakkaa sukkaa etsimässä. Se on korjailtu versio yhdestä vuosia sitten kirjoittamastani samankaltaisesta tarinasta. Tykkään siitäkin.
Perjantai. Siitä en muista enää mitään, mitä olen mahdollisesti tehnyt. Tai siis muistanhan minä jotain hämärästi. Kirjoitin tietenkin. Mulla on samanlaiset putkiaivot kuin miehillä, eli en pysty keskittymään kuin yhteen asiaan kerrallaan. Joko mä keskityn neuloa nitkuttelemaan tai sitten mä kirjoitan kieli keskellä suuta tosi "älykkäitä" huomioita elämästä 😄
Ai niin. Julkaisin täällä blogissa yhden vanhemman ”Viluvarpaan unisukat” -ohjeeni syystä että. En muista enää miksi, mutta joku tosi pätevä syy siihen varmasti oli.
Aa mutta joo, nyt muistan! Tein eilen tosi tärkeän ostoksen ja saan sen varmaan postissa ensi viikolla 💖 Kerron siitä sitten myöhemmin enemmän.
Julkaisin myös lasten
”Miumaut” lapasohjeen blogissa. Ohje on jo viisi vuotta vanha ja julkaisin sen
syystä, että olen jakanut tuon kissanpään kaavion tänne jo ilmaiseksi muutenkin vuosi
sitten. Tykkään tästä mallista kovasti, tumput passaa justiinsa jollekin pikku prinsessalle.
Sunnuntai. Mitä kertoisin siitä. Se on tänään, enkä tiedä vielä, mitä tänään tapahtuu. Siinä on kolme mahdollisuutta: Kaikki menee hyvin, kaikki menee huonosti tai sitten kaikki menee hyvin huonosti. Kello on nyt 11.30 ja toistaiseksi mitään dramaattista ei ole tapahtunut 😊 Kävi miten kävi, niin taidan kertoa päivästä viikon päästä, jos muistan enää mitä tein.




Olisko se että se menee hyvin tai se menee ohi, ihan niinkuin siinä biisissä? :D Oon ottanut tästä sanonnan itelleni.
VastaaPoistaEikö muka saa julkaista oma ottamaa kuvaa kirjan kuvasta, jossa ei tietenkään mallia näy? Mä olen ollut siinä uskossa että niin voi tehdä ja olenkin neulekirjakatsauksissa näin tehnyt, kun olen kirjoittanut neulekirjoista.
Kiva kun aktivoidut kirjoittamaan taas blogia!
Tarkoitan ettei siis ohjetta näy mitenkään.
Poistaööö periaatteessa ei voi ottaa malleista kuvakaappauksia tai valokuvia neulekirjoista, niiden julkaisu on esim. fb:n ryhmissäkin kielletty, mutta kirjan kannesta voi ottaa siinä ja siinä kuvan jos sukkamalli, ohje tai kaaviot eivät näy :) ja varmaan sama koskee kirjan kuviakin. Valokuvien ottajalla on tekijänoikeudet valokuviin ja mallin suunnittelijalla malliin. Jos joku tietää tästä tarkemmin, niin kommentoikaa tänne! :)
Poistaasiasta vielä: se saattaa olla sallittua jos esittelet kirjan niin kuviakin saat laittaa postauksiin, varsinkin jos olet saanut suunnittelijalta esittelykappaleen :)
PoistaNo itseasiassa nyt tutkin asiaa ja ainakin kirjastot ja peda.net sivut sanoivat ettei saa julkaista kuvia. Tämä oli itselle uutta koska olen ajatellut että oma ottama kuva on ok. Kieltämättä on vähän ristiriitainen olo, toki ymmärrän kuvaajien oikeuksia koska tässä nyt samoin kertoo neulesuunnittelijoiden oikeuksista. Mutta onpa vähän nihkeetä tehdä neulekirjajuttuja jatkossa, jos/kun itseotettuja kuvia ei saa ottaa blogiin. Oon tehnyt siis arvostelukappaleista että kirjastolainoista näitä juttuja. Toisaalta aloin myös miettiä että mites sitten kun vaikka neuletubettajat laittaa vaikka ravelrystä kuvia videoihin tai esittelee siellä kuvia kirjoista... Että ei tämä nyt ihan helppoa sitten ole vetää rajaa näihin!
PoistaJoo no tämmöistä tämä on 🙄 tosi nihkeetä ja sekavaa, oon samaa mieltä 🙄 Helpoimmalla pääsee jos kysyy suorasn suunnittelijalta luvan ja kyllä sen yleensä saa, onhan se hänelle mainosta 😊 uskoisin että Tubettajat on kysyneet luvan 🤔
Poista