torstai 17. kesäkuuta 2021

Hot mama -sukat 2

 Neuletyö 28 / 2021

Kuumaa on

Sain juuri nurmikon ajettua. Ajattelin tehdä sen näin heti aamusta, sillä päivästä on luvattu helteistä. Huomenna on vielä helteisempää ja lauantaina on suorastaan jo kuuma. Tämän kesän lämpöennätykset varmaan paukkuvat. Olen tosi helpottunut siitä, että sain tämän pakollisen homman vihdoinkin tehtyä.

Nyt minulla on sitten aikaa blogata. Pesukoneessa pyörivät pyykit ja pesuohjelma kestää kaksi tuntia. Ajattelin käyttää sen ajan nyt kirjoittamiseen. Hot mama -sukkien ensimmäinen mallisukka on nyt valmis. Siitä tuli hieno, vaikka itse sanonkin. Ainoa mistä en tässä sukassa välitä, on tuo väritys. Se on kuitenkin asia, joka on helppo korjata.

Tältä tämä sukka nyt sitten näyttää. Valmiina. Olen samaan aikaa sekä tyytyväinen että iloinen. Kahden viikon mittainen aherrus ei mennyt näissä sukissa hukkaan. Sukan tekstit erottuvat tarpeeksi selkeästi ja niistä saa vielä selvääkin. Muutkin kuviot onnistuivat kivasti. Rupesin miettimään nyt vaan sitä, että vartta voisi lyhentää hiukan. Yhden Hot -sanan verran.

Kyllä kaksi Hot -sanaa riittää sukkaan, kolmas on jo vähän liikaa. Luulenkin, että tulen tekemään sen seuraavissa sukissa. Korjailen siis hiukan kaavioita ja aloitan uudet sukat. Oikeastaan. Olen jo aloittanut uusien sukkien neulomisen. Väreinä niissä on liila ja valkoinen. Minun lempparivärini.

Ajattelin tehdä ne ihan itselleni kesäksi. Pidänkin uuden sukan väreistä kovasti. Harmi vaan, että olkavarteni on taas kipeä ja se rajoittaa neulomisen määrää päivässä. Sukat valmistuvat sen vuoksi hitaaseen tahtiin. Osan kerrallaan ja pätkän päivässä. Juuri nyt neulon sukassa kantapäätä. Siitä tulee liila.

Mallisukassakin on yksivärinen joustin, kantapää ja sukan kärki pohjavärillä neulottuna. Se rauhoittaa sukkaa hiukan, kun kuvioita on muuten sukassa niin paljon. Tässä alla onkin kuva tuosta uudesta sukan alusta. Kuva ei ole kummoinen, mutta saa siitä selvää. Sukka on nätimpi luonnossa, kuten sukat yleensäkin ovat. Villasukkien kuvaaminen on jostain syystä taitolaji.

Tässä alla olevassa kuvassa näkyy tuo varren lyhennys. Yksi Hot -sana puuttuu ja sukka näyttää näin oikeastaan paljon kivammalta. Vartta jäi lyhennyksestä huolimatta jäljelle varsin riittävästi. Kun mittasin sen, mittanauha näytti 12 senttiä. Se on varsin sopiva varren korkeus.

Kiitos sinulle taas kerran, kun kävit lukemassa blogiani. Jatketaan elämää tästä eteenpäin. Maanantaina alkaakin jo juhannusviikko. Jospa saisin neulottua tällä viikolla tämän ensimmäisen sukan valmiiksi.

Kivaa päivää sinulle, Kikiliakii


Hot mama -sukat 2
Koko: 39-40
Puikot: 2 mm
Langat: Filcolana Arwetta Classic ja Socki Fine
Langanmenekki: ?
Suunnittelija: Kikiliakii
Ohje: Tulossa, ehkä.


 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SUKLAA- ja MANSIKKASYDÄN LAPASET

NEULEET 7 ja 8/2024 Heissanpådej! Ajattelin tehdä tänään tuplapäivityksen, koska minulla laahaa nämä blogipäivitykset nyt pahasti Instagra...