On yö, istun pienen pöytälampun hämyssä ja tuijotan mietteliäänä
läppärin ruutua. Siellä se on, tuo valkoinen paperi, jolle pitäisi kirjoittaa
jotain. Ajatuksia elämästä, tunteista tai neulomisesta, mistäpä muustakaan. Sen
paremmasta kun en tiedä.
Itseasiassa, kun mietin asiaa, niin yöt ovat parasta aikaa kirjoittaa, neuloa tai suunnitella jotain uutta. Kerrankin on hiljaista ja pystyn keskittymään ilman, että oven paukahdus tai tuolin kolina lattiaa vasten keskeyttää tekemiseni. Se tuntuu ruhtinaalliselta. Mistään ei kuuluu edes ohi ajavien autojen hurinaa, vaikka asun kaupungin keskustassa.
Eikö minun pitäisi nukkua? Pitäisi, mutta koska kärsin uniongelmista ja unen saaminen on minulle haasteellista, nousen mieluummin sängystä kokonaan ylös, kuin kääntyilen ja kiroilen tuskastuneena aamuun asti. Uni tulee kyllä parin tunnin päästä, kun uneliaampi olotila palaa.
Sama efekti tapahtuu, kun olen ryhmässä, jossa on paljon
ihmisiä. Minua eivät vaivaa itse ihmiset eikä heille puhuminen, mutta se mikä vaivaa, on hälinä. Se kova hälinä, vilinä ja vilske, jota suuressa
iloisessa porukassa on. En pysty keskittymään ja saa mitään aikaan, koska informaatiota
tulee joka puolelta liian paljon.
Rakastan ihmisiä, rakastan seuraa ja rakastan ihmisten kanssa keskustelua. Mutta. Jos minun täytyy tehdä jotain, mikä vaatii keskittymistä, sen voi unohtaa ihmisvilskeessä. Kaipaan omaa rauhaa.
Siksi some varmaan sopii minulle 🤔 Voin olla fyysisesti yksin omissa oloissani ja silti yhteydessä toisiin ihmisiin. Jos väsyn, pääsen omaan rauhaan nopeasti laittamalla vain läppärin ja puhelimen kiinni.
Vaikka minusta on aivan ihanaa olla ihmisten seurassa, stressaannun
ja väsyn siitä. Voin olla parin tunnin seurustelun jälkeen niin uupunut,
että minun on nukuttava, kun vieraat ovat lähteneet.
💚 Kikkajohanna
P.S. korjasin ja päivitin Illuusiot -sukkaohjeen. Neulomisen iloa ❣️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti