NEULE 17/2024
Toukokuun aiheena oli neuloa lapaset vaaleilla väreillä, ja tällaiset lapaset puikoilta kolahti pöydän kulmalle. Vaaleat värit ovat minulle vahvojen värien ihmisenä haaste, mutta otin tämän haasteen ilolla vastaan. On hyvä joutua välillä menemään oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, ja tehdä jotain tavallisuudesta poikkeavaa! Sitä pitäisi harrastaa useammin. Se pistää mielikuvituksen liikkeelle, ja on sitä paitsi jännää. Ainakin minusta 😊
Ristin nämä rastilapasiksi, koska rasteja niissä on. En tiedä yhtään, mistä moinen ajatus tuli mieleen. Halusin neuloa kaksiväriset ja kirjoneuleiset lapaset. Vaikka itse sanon, niin minusta näistä tuli nätit. Olen vierastanut jostain syystä tuota Nallen jäätikkösävyä jo pitkään, mutta se sopii näköjään valkoisen langan kanssa tosi hyvin yhteen.
Seuraavaksi minulla on lapasboksihaasteessa vuorossa kesäkuun lapaset, ja kesäkuun aiheena on neuloa raidalliset lapaset. Piirsin äsken yksinkertaisen kaavion ja aloitin lapasten neulomisen. Niistä tulee sinisävyiset. Olen ihastunut kevään aikana jostain syystä valkoisen ja sinisen värin yhdistelmiin, mikä on minulle uutta. En ole ollut koskaan oikein sinisen värin ystävä.
Huhtikuun lapaset jätin vielä tarkoituksella väliin, ne neulotaan jonkun suunnittelijan ohjeella, ja päätin jättää ne viimeiseksi. Ensi viikolla julkaistaan heinäkuun lapasten aihe, eli kiinniotettavaa riittää vielä, mutta en koe sitä ikäväksi hommaksi. Päinvastoin, tämä on tosi kivaa 😊
Kikkajohanna
Nämä ovat hienot ja väri on kiva! Kiva kun haastat itseäsi tällä lapasboksilla.
VastaaPoistaKiitos! Tykkään kovasti :)
Poista