lauantai 19. helmikuuta 2022

Luonto on ja leijonille kultaa

 

Neuletyö 12 / 2022

Ne Luonto on -sukat

Heippa. Päivitän taas tätä blogia useamman päivän kerrallaan. Yhteen postaukseen ei viitsi kirjoittaa novellin pituista juttua, siksi pilkon nämä jutut taas osiin. 

Tässä ihan ensimmäisenä nyt kuva tuosta Luonto on -sukasta. Teksti ei meinaa erottua tässäkään kuvassa selvästi pohjaväristä. Olen neulonut ilmeisesti tuon sukan liian vaaleanruskealla langalla. Langan olisi pitänyt olla tummemman ruskeaa.

Mihin johtopäätökseen tästä itse tulin. No. Nämä sukat olisi kannattanut neuloa yksivärisillä langoilla nämäkin, niin nuo kuviot olisivat erottuneet pohjasta paremmin. Niin se vaan taitaa mennä. Nämä sukat jäävät nyt siis mun omaan käyttöön.


Leijonille kultaa 🥇

Tämä päivä on ollut sikäli historiallinen, että Suomen kiekkoleijonat toivat Suomeen ensimmäisen olympia kultamitalin ja sitä on juhlittu täälläkin mitalikahvien merkeissä 😊 Muutkin Suomeen tulleet mitalit ovat toki yhtä tärkeitä, mutta itse jääkiekkoihmisenä tuo leijonien kultamitali tuntuu suurimmalta ilon aiheelta.

Tämän kunniaksi laitoin tämän kuvan Instaan. Nämä leijonasukat olen neulonut ja silmukonut jo muutama vuosi sitten isälleni isänpäivälahjaksi. Nyt tuo kuva pääsi sitten uuteen käyttöön. Tuon leijona -kaavion löysin jostain blogista, mutta en tietenkään muista enää mistä, sillä siitä on jo sen verran aikaa.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SUKLAA- ja MANSIKKASYDÄN LAPASET

NEULEET 7 ja 8/2024 Heissanpådej! Ajattelin tehdä tänään tuplapäivityksen, koska minulla laahaa nämä blogipäivitykset nyt pahasti Instagra...