sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Hopsulaheit ja hellät tunteet

 Neuletyö 35 / 2021


Jee. Se on sunnuntai ja satelee vettä. Se tietää taas sadepäivän hommia eli rauhallista sunnuntai päivää neuleiden parissa. Ajattelin tänään postata vähän juttua näistä uusimmista Hopsulaheit villasukista, jotka sain eilen valmiiksi ja peräti pääteltyäkin. Tuosta päättelystä laitoin ison rastin seinään 😉


No niin. Nämä sukat syntyivät ystävän toiveesta saada mahdollisimman värikkäät sukat. Kun mietin millaiset sukat tekisin, minulle tupsahti mieleen kahdet joskus kauan sitten neulomani jämälankasukat. Niin etsin kuvat sukista käsiini arkistosta ja ne ovatkin toimineet näiden Hopsulaheit sukkien inspiraation lähteinä 😊



Sitten vaan tuumasta toimeen. Päädyin neulomaan sukat yhtä aikaa kaksilla puikoilla ja käyttämään sukissa kaiken maailman värisiä 7 Veikan jämiä, mitä kaapeista vain ikinä löytyy. Niitä löytyikin lopulta aika lailla. Olen nimittäin keräillyt näitä erivärisiä Novitan 7 Veikan sävyjä jo muutamia vuosia. Ne ovat minun aarteitani, olenhan värien suhteen tarkka. 


Vaikeinta näissä sukissa on ollut värien sommittelu niin, että sukista tulee tasapainoiset ja ne näyttävät kuuluvan yhteen, vaikka ovatkin "eri paria". Se näissä sukissa onkin nimenomaan se juttu. Nuo värit. Ensi alkuun värien valinta tuntui vähän hankalalta, mutta kun pääsin vauhtiin, niin värit rupesivat vaihtumaan sukissa omalla painollaan 😊
 


Tämä sukkamalli on tosi helppo perus kirjoneulesukka, jossa ei ole muita sen kummempia kommervenkkejä, kuin sukkien väritys. Neulominen sujuu siis nopeasti, kun värisuunnitelma on jokseenkin valmis. Sukkien ikävä puoli on ollut lankojen päättely, jos siitä ei tykkää. Muuten sukat ovat varsin ok.



Kun mietin näille sukille nimeä, eksyin jotenkin siinä nimiä googletellessa Youtubeen kuuntelemaan Peppi Pitkätossun tunnaria. Kun laulussa laulettiin sitten jossain kohtaa: Hop sula hei, tiesin heti, että sen nimen haluan sukille antaa. Toivon mukaan onnistuin keksimään nyt nimen, jota ei ole vielä käytettty.


Minusta nämä sukat onnistuivat ihan kivasti. Nämä jämälankasukat paranevat näköjään vuosi vuodelta kuin vuosikertaviini, vaikken alkoholia juuri käytäkään. Langanjämiä minulle jäi vielä valtavat määrät, mutta taidanpa laittaa ne talteen seuraavia tulevia projekteja varten 😉

Näistä sukista tulee taas ohje Lankajengiin, ohje lähtee juuri testineulottavaksi. Kirjoitin ohjeen siksi, että jos haluat tehdä samanlaiset sukat, niin pääset vähän helpommalla tässä asiassa, kuin minä pääsin 😊 Ilmoittelen sitten vaikka Instassa, kun ohje valmis 😊

Iloiten, Kikiliakii


Hopsulaheit -villasukat

Suunnittelija: Kikka Virolainen

Koko: 38-39, jalkaterän pituutta voi muuttaa

Puikot: 3,5 mm

Langat: Kaiken maailman 7 Veikan jämät

Langanmenekki: noin 210 grammaa



2 kommenttia:

  1. Tulipas tosi kivat sukat ja nimi on täysin nappiin näille sukille! Miten sattuikaan, että itsekin olen haaveillut tekeväni jotakin tällaista kaikista jämälangoistani ja nythän se inspis vasta iskikin:) Löysin vasta tuon Lankajengi-sivuston ja olipa hyvä kun sitä mainostit. Mietinkin, että mikä se on oikein on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Irkku ja kiitos kovasti palautteesta! :) Minustakin tuo nimi on aika osuva näille sukille. Ihana juttu, jos se inspis iski sinuunkin tehdä jämälangoista värikkäitä ja hauskoja sukkia :) Lankajengi on tosiaan maaliskuussa tänne nettiin avattu neuleohjekauppa, jossa myydän paljon muutakin :)

      Poista

SUKLAA- ja MANSIKKASYDÄN LAPASET

NEULEET 7 ja 8/2024 Heissanpådej! Ajattelin tehdä tänään tuplapäivityksen, koska minulla laahaa nämä blogipäivitykset nyt pahasti Instagra...