keskiviikko 8. helmikuuta 2023

Sukkien valokuvaaminen

Neule 3/2023

Kuvaamisen sietämätön keveys

Täällä sitä taas ollaan ja rupatellaan uusista villasukista. Mä tuskailin viimeksi kovasti täällä sitä, kuinka vaikea sukille on keksiä nimiä. No. Nämä sukat ei olleet siitä poikkeus. Tässäpä nämä ”Syrämmet” on nyt valmiina ja mun omissa jaloissa kuvattuina.

Mulla on yleensä oma ihanainen sukkamalli <3 joka auttaa mua näissä kuvaushommissa, mutta tällä kertaa mä en malttanut odottaa meidän tapaamista. Niinpä mä venyttelin nämä sukat omiin paksuihin kinttuihin ja yritin kuvata ne jotenkin edustavasti sohvalla istuen.

On muuten aika hankalaa hommaa yksin tehtäväksi. Siinä saa olla monin kerroin ja taivutella itseään mitä erikoisimpiin asentoihin, että sukista tulee edes välttävät kuvat. Mutta loppujen lopuksi se on aika hauskaa. Onko kellään muulla samanlaisia kokemuksia?

Kuvauspaikat 

Koska mun kämppä on aika valoton, mä kuvaan sukkani usein ulkona. Mä olen huomannut, että siellä tulee parhaimmat kuvat. Aurinkoiset päivät onkin aikalailla kuvaamisen kulta-aikaa. Huvittava puoli tässä on se, että tuosta pihan ohi menee tietysti kävelytie ja ihmiset näkee nämä mun kuvaussessiot.

Mä olen saanut tässä vimppojen vuosien aikana välillä aika kummastuneita katseita, kun mä olen pyllistellyt ja pullistellut tuossa patiolla villasukat jalassa mitä oudoimmissa asennoissa. Yölläkään kun mä en voi siellä käydä kuvaamassa. Ja silloin kun mä en kuvaa sukkia jalassa, niin mä kuvaan sukat ulkona sellasen valkosen Ikean pöydän päällä.

Olenpa mä ripustellut sukkia joskus omenapuuhunkin. Aika hauskaa tämä villasukkien ulkoiluttaminen on, mutta jotenkin mä ajattelen niin, että se ei taida olla enää niin tavaton näky, kun noita kuvia instassakin katsoo. Aika moni kuvaa sukkansa luonnonhelmassa silloin kun se on mahdollista. Ne on tosi nättejä kuvia.

Nämä kuvat tässä postauksessa mä kuvasin sisällä, kun ulkona oli toosi aurinkoinen päivä ja se ylsi mun pimeään olkkariin asti, mikä on tosi harvinaista. Kuvat onkin ihan ok, vaikka maton väri onkin väärä. Mä voisin jutella tästä valokuvaamisesta enemmänkin, kuten siitä miten mulla on tapana kuvata ja käsitellä kuvat ennen kuin mä laitan ne someen. 

Mutta siitä lisää ehkä sitten toisen kerran. Nyt kysymys kuuluu, että mitä mä tykkään itse tästä sukkamallista. Hmm…ihan kiva. Näitä sukkia oli kiva neuloa, koska sukassa on niin paljon tuota helposti neulottavaa pystyraitaa ja langanjuoksut on lyhyitä. Eipä niistä nyt sen enempää 😊

Kiitos ja kumarrus.

Kikkajohanna

 

Syrämmet

Koko 38-39, kapeampi ja leveämpi malli
Langat Novita Nalle
Langanmenekki noin 110 g
Suunnittelija Mie itte
Ohje Lankajengi neuleohjekauppa


6 kommenttia:

  1. No jep, kuvaan myös ulkona ja välillä mietin että nyt jos ihmiset katsoo tänne pihalle niin mitäköhän ne miettii. Kerran taiteilin seisoskellen penkillä ja siitä kyllä varmasti sai naapurit kivat hauskat hetkensä :D Mutta yleensä pyrin vain olla miettimättä niin ei tuu sit stoppia ulkokuvaamiselle. Joskus lähdin myös lähellä olevaan metsään ja merenrantaan kuvaamaan useammat parit mutta sitä ei oikein ehdi joka parin kanssa tehdä. Parasta onkin jos voi kuvata useat samalla kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella hyvin tuon tilanteen, että seisot penkillä ulkona ja naapurit ihmettelee sitä :D Kuulostaa jotenkin tutulta :D Ihan hyvä idea tuo, että jos kuvaakin useamman sukkaparin kerralla, niin ei tarvi murehtia kuvaamisesta koko ajan :)

      Poista
  2. Aivan ihanat.sekä väri että malli.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
  3. Minusta tuo että syrämmet ovat lomittain on tosi luovaa, en ole sellaista nähnyt muualla. Kauniin harmooniset sukat noin rauhallisissa väreissä. Luonnonvalo on paras kuvaamisessa ja myös lankojen väreistä nautin neuloessa luonnonvalossa eniten. T. Neulikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Neulikki ja lämmin kiitos kommentista! <3 Mulla on ihan sama juttu, luonnonvalo on paras valo ja värisävytkin näyttää silloin oikeilta.

      Poista

SUKLAA- ja MANSIKKASYDÄN LAPASET

NEULEET 7 ja 8/2024 Heissanpådej! Ajattelin tehdä tänään tuplapäivityksen, koska minulla laahaa nämä blogipäivitykset nyt pahasti Instagra...