lauantai 19. elokuuta 2023

Nörtikkäät tai somesukat, miten vaan

Neuletyö 21/2023

Voihan neuloosi!

Heipsan vaan 😊 Täällä ollaan taas ja aivan armottoman neuloosin vallassa! Liekkö tuo 3 kuukauden mittainen totaalinen tauko neulerintamalla vaikuttanut tähän asiaan. Mä olen vihdoinkin innostunut taas neulomisesta ja sen huomaa. Sukkaa pukkaa niin nopsaan, että itseäkin hirvittää.

Syynä tähän hurjaan vauhtiin on varmaan kuitenkin siinä, että mä en ole saanut nukuttua taas öisin pitkään aikaan, vaan olen valvoskellut silmät sikkurassa. On muuten tosi ärsyttävää ja rasittavaa, kun uni ei vaan tule. Mä olenkin kuluttanut öisin unta odotellessa aikaa neulomalla. Ja sukkaa on syntynyt.  

Sitten asiaan. Mulle kävi tuossa viime viikolla niin, että mä hoksasin äkkiä, että mun eräs ystävä täyttää kohtapuoliin 50-vuotta, enkä mä ole tehnyt hänelle vielä synttärisukkia. Mulla kun on vähän sellainen tapa. Aikaa synttäreihin on pari viikkoa ja mulle iski hätä. Niin mä otin yhteyttä mun rikostoveriin, eli ystävän hyvään ystävään.

Me pohdittiin tätä sukka-asiaa vähän yhdessä ja mä rupesin suunnittelemaan sen jälkeen synttärisukkia. Sukkien aihepiiri löytyi läheltä, sillä synttärisankari on tekemisissä työkseen tietsikoiden ja somen kanssa. Niin oli jotenkin luonnollista ruveta suunnittelemaan sukkia sen aihepiirin mukaan. Siksi sukkien varsiin on piirrelty kaikkia tietsikoihin ja someen liittyviä merkkejä ja lyhenteitä. Väreiksi valikoitui musta ja limenvihreä.

Olen nimennyt nämä sukat nyt Nörtikkäiksi, koska se kuvaa aikas hyvin näitä sukkia. Ne ovat sukat kaikille nörteille ja sopivat muuten sekä naiselle että miehelle. Vahingossa sattu sekin. Sanoin näitä ensin Somesukiksi, mutta vaihdoin sen. Teknisesti sukkien suunnittelu onnistui mun mielestä aika hyvin. Kokeilin kiiloissa yhtä uutta juttua ja se onnistui heti ekalla yrittämällä. Myös sukan takasaumasta tuli siisti.

Ihan kuin mulla olisi tuon tauon aikana kilahtanut pari palikkaa paikalleen tuolla päässä, mitä tulee sukkien suunnitteluun. Ymmärrän sitä hommaa siis taas vähän paremmin ja olen oppinut uusia juttuja. Tauoilla onkin suurempi merkitys kuin tulee ajatelleeksi. Vielä kun malttaisi pitää niitä tarpeeksi.

Koska nämä sukat onnistuivat näinkin kivasti, mä olen ajatellut neuloa samanlaiset mun yhdelle miespuoliselle ystävälle. Hän on ollut kovan tason nörtti jo nuoruudesta asti ja tykkää esim. pelailla paljon. Näissä kuvien sukissa jalkaterän päällä on teksti: Best since 1973. Sen muutan miesystävän sukkiin toiseksi, eli niihin tulee teksti: Nerd since birth 😄 eli, nörtti jo syntyessään 😊


Kikkajohanna





6 kommenttia:

  1. Hih - minä hihittelin otsikon kanssa.... Nörtikkäät... luulin ensin ihan jotain muuta, Voi mua!!
    Mutta siis aivan huippua - jos minä teen henkilökohtaisilla toiveilla kortteja/albumeita, niin sinä teet kyllä niin-niin henkilökohtaisia ja osuvan(jalkoihin)uppoavia sukkia, että ei voi kuin ihailla!!

    Mitä tulee yövalvomisiin - niin se aika kyllä kannattaakin käyttää mielekkääseen...
    Silloin ei mene hukkaan... hih... minä synnyttelen kaikenlaista aamuöisin, joskin olebn saanut apua ruokavaliosta ja ahkerasta liikkumisesta ja aamuyön kivut hellittäneet huomattavasti. Välillä ihan pohtii - että miten sitä ei enää ennätä mitään, no ei kai... kun nukkuu ne ahkerimmat tunnit. Kaikkea sitä pohtiikin, mutta en valita, en todellakaan... uni on tärkeää ja toivottavasti sullakin menee samaan suuntaan - eli jostain löytyy apu!! Mut vielä kerran - vitsi mitä sukkia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mitä lämpimin kiitos sulle! Lämmittää niin sydäntä saada tällaista palautetta omista töistä <3 Sitä tahtoo nimittäin tulla itse sokeaksi sille, mitä on tekemässä, siinä työssä kun on itse niin kiinni :) Uni ei tahdo tulla vieläkään, mutta olen saanut nyt uniapnealaitteen, jota opettelen kovasti käyttämään. Toivotaan että se auttaisi tähän vaivaan :)

      Poista
  2. Onkohan näihin ohjetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohje on tulossa tänne blogiin 😊

      Poista
    2. Kiitos persoonallisten sukkien ohjeesta! Jos käsien kivut antaa myöten, jeesaan vähän joulupukkia ;) terv. Kahden nörtin äiti

      Poista

Mummiuutisia

No heippa! 😊 Minulla on nyt hyviä ja huonoja uutisia, ja mietin kummat kerron ensin…öööhm…nyt unohdin ne huonot, joten kerron iloiset uutis...